• sunnuntai 18. syyskuuta 2016

    Giant West African land snail


    Länsi-Afrikan jättimaakotilo (Archachatina marginata sp.)
    (Vapaa suomennos)

    Kaksi A.marginata var. ovumia, värimuotona albiino


    ALKUPERÄ JA ELINYMPÄRISTÖ LUONNOSSA

    Archachatina marginata lajiin kuuluu useita variaatiota (tai alalajeja, riippuu keltä kysyy). Ne ovat kotoisin trooppisilta alueilta Länsi-Afrikasta, kuten niiden "common name":kin kertoo. A. marginatalla on monia eri värimuotoja, joita on ryhdytty jalostamaan tavoitteellisesti, sillä laji on äärimmäisen suosittu lemmikkimarkkinoilla.
    Marginatat ovat levinneet luonnossa laajalle alueelle ja ne aiheuttavat paikoittan suurta haittaa syömällä viljelyksiä ja levittämällä rottien keuhkomatoa (Angiostrongylus cantonensis). Marginatat viihtyvät metsien pohjalla, aluskasvillisuuden suojissa. Alueilla joilla kotilotiheys on suuri, kotilot liikkuvat myös päivisin, kun normaalisti ne ovat liikkeellä vain hämärään aikaan ja kun on kaikkein kosteinta.
    Koska marginatat ovat levinneet laajoille alueille, ne sopeutuvat melko hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Useimmat marginatat viihtyvät kuitenkin kuumassa ja kosteassa. Monet lemmikkimarkkinoiden WC (wild captured = luonnosta pyydetty) kotilot ja niiden esivanhemmat ovat kotoisin esim. Ghanasta, jossa lämpötilat ovat ympäri vuoden n. 22-28 °C astetta ja suhteellinen ilmankosteus n. 80-85%. 



    Keskenkasvuinen A.marginata var. ovum (albiino)
    ULKONÄKÖ JA KOKO

    Keskenkasvuinen (n. 1,5v.) ovum (albiino)
    Marginatat luokitellaan jättikotiloiksi ja ne kuuluvat maailman suurimpiin kotilolajeihin. Eri variaatioiden ja yksilöiden koot vaihtelevat paljon, pienimpien jäädessä reilusti alle 10cm ja suurimpien ollessa jopa huikeat 20cm kuorenmitaltaan! A. marginata var. marginata ja A. marginata var. ovum kasvavat yleensä suurimmiksi, keskimäärin 12-16cm kuorenmittaan. Muut variaatiot jäävät usein 8-12cm mittaan.
    Kotilo kasvaa koko elämänsä, mutta kasvunopeus hidastuu sukukypsyyden saavuttamisen tienoilla, (variaatiosta ja yksilöstä riippuen 9-24kk iässä) ja kasvuvauhti hidastuu lähes olemattomiin pian tämän jälkeen.
    Marginatat voivat elää jopa 10 vuotta, mutta yleensä elinikä terraario-olosuhteissakin jää n. 5-6 vuoteen.

    n. 2v. ovum (albiino)
    Eri variaatioiden ulkonäkö vaihtelee paljon. Myös yksilöiden välisiä eroja on. Näistä on lisäksi olemassa useita eri värimuotoja, mm. albiino, leukistinen ja silver body. Eläimen värin lisäksi kuorillakin on omia kuvio- ja värimuotojaan.
    A. marginatan itse eläin, jota kutsutaan jalaksi, voi olla väriltään vaaleanruskea, kellertävänruskea tai harmaanruskea. Se voi olla päästä tummempi, raidallinen tai jalan "liepeitä" kohden vaaleneva.
    Kuorien väritys vaihtelee jopa enemmän kuin jalkojen väritykset. Kuori voi olla oljenkeltainen kuten var. candefactalla, vaaleankeltainen vaaleanpunaisella kärjellä kuten var. grevilleillä tai kirkas keltainen ruskeilla raidoilla, joita voi olla enemmän tai vähemmän.
    Perimän lisäksi marginatojen kuorten väri voi vaihdella sen mukaan, millaista ravintoa ne ovat syöneet kasvaessaan. Etenkin paljon punaisia kasviksia ja hedelmiä syöneillä kotiloilla kuoren värin sanotaan punertuvan.

    Kuusi eri variaatioita A. marginatoista. © Tomáš Protiva

    RUOKAVALIO

    Nämäkin ovat kaikkiruokaisia monien muiden maakotiloiden tavoin. A. marginatojen ruokavalio koostuu pääasiassa monipuolisesti kasvikunnantuotteista, etenkin tummanvihreistä kasvinosista ja hedelmistä. Kotiseudullaan isot populaatiot aiheuttavat suuria tuhoja mm. hernekasvipelloilla. Luonnonvaraiset marginatat ovat ilmeisen mieltyneitä myös banaaniin ja lehtisalaattiin. 

    Suomalaisia luonnonantimia. Mustikkaa (vas. alakulma), pihlajaa,
    villivadelmaa ja voikukanlehtiä.
    Vankeudessa asuvat marginatat syövät pääasiassa kasviksia ja hedelmiä, sekä pieniä määriä raakaa lihaa silloin tällöin (itse annan korkeintaan kerran kuukaudessa). Ruokavalion tulisi olla mahdollisimman monipuolinen ja ravitseva, ei siis pelkkää omenaa tai porkkanaa päivästä toiseen. Myös todella proteiinipitoisia ruokia on syytä välttää, etenkin useasti tarjoiltuna. Liika proteiini kuormittaa kotilon elimistöä ja voi aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.
    Ruokia valitessa täytyy ottaa huomioon niiden ravintosisältö (edes suunnilleen): esimerkiksi runsaasti oksaalihappoa sisältävät kasvikset (mm. raparperi, pinaatti, ketunleivät) on syytä jättää pois ruokavaliosta tai antaa niitä vain harvoin ja hyvin pieninä annoksina, sillä oksaalihappo sitoo kalsiumia, joka on elintärkeää kotilon terveydelle.
    Kalsium on tärkeä osa kotilon ruokavaliota, ja parhaillaan se on jopa 20% kotilon ruokavaliosta. Kalkinlähteenä voi käyttää seepiansuomua (joka on eräänlaisen mustekalan tukiranka) tai liitujauhoa, ja sen on oltava tarjolla kaiken aikaa.


    A. marginata var. ovum (albiino)n  112l terraario. Pohjamateriaalina 10-15cm kerros luonnonturvetta ja sammalta.
    Valaistuksena pieni loisteputkivalaisin joka tuottaa jonkinverran lämpöä, lisäksi sammal-päädyssä 8W-lämpömatto.
    Terraarion keskellä elintärkeä kalkinlähde, seepiansuomu. Oikeassa takakulmassa muovinen vesiastia, tekokasvien
    seassa vihreä muovipurkin kansi ruokalautasena. Ilmettä tuomassa hieman kookkaampi silkkikasvi ja muutama muovikasvi.
    Kuten kuvasta näkyy, marginata ei paljoa vaadi viihtyäkseen :)

    ASUMUS

    Nimensä veroisesti nämä kotilot kasvatat usein melko mittaviksi, joten asumuksen täytyy olla huomattavasti tilavampi kuin pienemmillä lajeilla. Marginatat eivät kuitenkaan ole kovin aktiivisia, joten mitään hehtaariterraariota näille ei tarvitse hankkia. Kotiloiden asumukset "mitataan" usein litroissa, mutta pelkästään asumuksen vetoisuudella ei ole merkitystä, vaan on tärkeää että mittasuhteet on sopivat. Maalajeille, kuten A. marginatat, pohjapinta-ala on tärkeää, mutta korkeutta on oltava riittävästi paksua pohjamateriaalikerrosta varten. Ota tämä siis huomioon asumusta valitessasi.

    Pienemmille variaatioille riittää hyvin 30 litraa yhdelle kotilolle, tai 20l per kotilo, mikäli niitä asutetaan yhdessä (esim. kolmelle kotilolle 60l). Isommille variaatioille, kuten ovumeille, kannattaa hankkia vähintään 50-80 litrainen asumus. 100 litraiseen terraarioon voi hyvin asuttaa kaksi tai kolmekin aikuista yksilöä oman harkinnan mukaan.
    Poikasen asumuksen tulee olla huomattavasti pienempi, jotta ravinnonhaku on helpompaa. Asumusta päivitetään isompaan kotilon kasvaessa.

    Marginatojen asumukseksi käy niin lasiterraario kuin modattu muovilaatikkokin. Terraarion hyvinä puolina on kirkkaampi materiaali ja kauniimpi ulkonäkö, kun taas muovilaatikot ovat edullisia, kestäviä ja kevyitä. Muovilaatikkojen ongelmana saattaa olla myös huono ilmanvaihto, mikäli reikiä ei tee riittävän paljoa.


    POHJAMATERIAALI

    Marginatat elävät luonnossa sademetsien pohjakerroksessa. Ne kaivautuvat maahan nukkumaan ja horrostamaan tarpeen tullen. Terraariossa parhain pohjamateriaali tälle(kin) lajille on lannoittamaton turve. Sekaan voi halutessa laittaa multaa, kookoskuitua ja sammalta. Pohjamateriaali pidetään jatkuvasti kosteana, ei liian märkänä. Sopivan kostean turpeen saa muotoiltua palloiksi mutta rutistettaessa siitä ei valu vettä. On tärkeää että pohjamateriaalia on tarpeeksi paljon - sillä nämä kotilot vetäytyvät mielellään päiväksi pohjamateriaalin kätköihin nukkumaan. Riittävä määrä on vähintään kotilon kuoren pituus (niin poikasilla kuin aikuisillakin), joten isoilla kotiloilla pohjamateriaalia saa usein olla 10-15cm. 


    SISUSTUS

    N. 9kk ikäinen ovum (albiino) seepiansuomulla
    Kotilot eivät juurikaan piittaa miltä niiden asumus näyttää. Ne eivät myöskään säiky avarassa tilassa, kuten suurin osa muista terraarioeläimistä. Tästä syystä kotilon omistaja saa sisustaa terraarion aivan kuten mielii, kunhan kotilolle välttämättömät elementit sisältyvät sisustukseen - ja kunhan sisustus on turvallinen. Kaikki kovat materiaalit (kivet, keramiikka, resiini) on ehdottomasti syytä jättää pois kotilon terraariosta. Etenkin suuret marginatat särkevät helposti kuorensa, jos sattuvat katossa tai seinillä kiipeillessään putoamaan jonkin kovan päälle.
    Silkki- tai muovikasveilla terraarioon saa luonnollista ilmettä, mutta nämäkään ei ole pakollisia. Eläviä kasveja on turha laittaa kasvinsyöjän terraarioon, sillä koristukset syödään ennemmin tai myöhemmin, tai jos kyseinen kasvi ei kotilolle maistu, massiivinen kotilo saa sen yleensä pilattua kulkemalla sen yli.
    Pohjamateriaalin lisäksi terraarion välttämättömimmät sisustuselementit ovat kalkinlähde ja ruoka-astia, joka voi olla esimerkiksi suurehkon muovirasian kansi. Vesikupin voi laittaa halutessaan, mutta sekään ei ole pakollinen, sillä kotilo saa tarvitsemansa nesteen ruuastaan ja ympäristöstään. Näiden lisäksi tarvitset lämpö- ja kosteusmittarin, jolla saat tarkkailtua olosuhteita.


    KOSTEUS, LÄMPÖTILA JA VALAISTUS

    Luonnonvaraiset marginatat elävät pääasiassa kuumilla ja kosteilla alueilla, joilla samat olosuhteet vaikuttavat läpi vuoden (=selkeitä vuodenaikoja ei ole). Tätä tulee siis imitoida mahdollisimman hyvin myös terraario-olosuhteissa. 
    Asumuksen koosta ja huonelämpötilasta riippuen lämmitykseen voidaan pientä lämpömattoa tai -kaapelia, taikka lämpölamppua jos se sijoitetaan asumuksen ulkopuolelle. Oikeiden olosuhteiden aikaansaamiseksi ei ole mitään pomminvarmaa ohjetta, jota moni aloitteleva harrastaja havittelee. Kukaan ei voi sanoa, että "tällä ja tällä lämmityslaitteella saat oikean lämpötilan", koska muuttuvia tekijöitä on niin paljon. Lämpötilaan vaikuttaa asuinhuoneiston lämpötila, asumuksen koko, ilmanvaihto, pohjamateriaali ja sen määrä, valaistus ja niin edelleen. Sopivat olosuhteet luodaan siis kokeilujen kautta, kuten muillakin terraarioeläimillä.
    Lämpötilojen kanssa kannattaa lähteä siitä, että valitsee lämmityslaitteeksi tuotteen jolla saa lämmitettyä n. 1/4 asumuksen pohjapinta-alasta. Jos mietit kahden koon väliltä, osta tehokkaampi (isompi), sillä sitä voi säätää himmentimellä "pienemmäksi" tai yksinkertaisesti jättää mattoa/kaapelia asumuksen laitojen ulkopuolelle. Kannattaa myös ottaa huomioon asumuksen sijainti (kylmä nurkkaus = vaatii tehokkaamman lämmityksen vs. takan läheisyys tms. = vähempi lisälämmitys riittää) ja valonlähde (led-valaisimet ei lämmitä juuri lainkaan, loisteputkivalaisin tai halogeenilamppu lämpeää voimakkaasti) kun valitset lämmityslaitetta. Pyrkimyksenä olisi, että terraarion yleislämpötila pysyttelee n. 22-24 °C asteetta ja lämpimässä päädyssä asteita kertyisi lähemmäs 30. Yli 32 °C asteeseen ei ole suotavaa mennä missään kohtaa asumusta.

    Ilmankosteus riippuu myös monesta tekijästä. Suurin vaikutus on asumuksen ilmanvaihdolla, pohjamateriaalilla ja lämpötilalla. Kun pyritään pitämään korkea ilmankosteus, marginatojen ollessa kyseessä n. 80-90%, asumuksen täytyy olla riittävän umpinainen jotta kosteustaso pysyy halutunlaisena. Jonkinlainen ilmanvaihto on kuitenkin oltava, sillä kuumat ja kosteat olosuhteet luovat otollisen kasvupaikan monille homeille.
    Jos asumuksessa on esim. verkko- tai reikäpeltikatto, on siitä hyvä peittää osa. Vanhan akvaarion lasikannet saattavat taas vaatia ilma-aukkojen lisäämistä. Itse olen havainnut hyväksi 112l akvaariomallisessa terraariossa kaksiosaisen lasikannen, joka jättää terraarion molempiin päätyihin ja keskelle n. 0,5cm ilmaraot. Suurikaan kotilo ei saa siirrettyä laseja niin paljoa, että pääsisi karkaamaan ja ilma vaihtuu sopivasti.

    A. marginatat ovat hämäräaktiivisia eläimiä, joten valaistuksella ei ole niiden kannalta juuri merkitystä. Ainoa vaatimus on, että kotiloiden on kyettävä erottamaan vuorokausirytmi jonkinlaisella valaistuksella. Tähän riittää usein pelkästään huoneen muu valaistus. Moni kuitenkin haluaa terraariosta sisustuselementin, jolloin valaistus on kiva olla. Valaistus kannattaa myös säätää ajastimella syttymään ja sammumaan itse. Sopiva ajastus on 12h valot päällä ja 12h valot pois. Pimeään vuodenaikaan valoisaa aikaa voi lyhentää hieman.




    Aikuinen A. marginata var. ovum (albiino)

    KÄSITTELY JA MUUT HOITOTOIMENPITEET

    Kuten muutkaan kotilot, myöskään A. marginatat eivät arvosta käsittelyä. Kotilon herkälle iholle ei tee hyvää viipyä usein tai pitkiä aikoja ihmisten käsissä, joista irtoaa haitallisia rasvoja ja suoloja - mahdollisista kemikaaleista (saippua, ihovoiteet, hajuvedet) puhumattakaan. 
    Jos kotiloa on tarve käsitellä, se tulee aina suorittaa kostein käsin (tarvittaessa käsiä kastellaan käsittelyn aikana, jos ne pääsevät kuivumaan). Suurin osa kotilon energiasta kuluu liman tuottamiseen, ja kuivilla ihmiskäsillä liikkuminen on sille työlästä.
    Kotiloa käsiteltäessä täytyy huolehtia ettei sitä vahingoita huolimattomuuttaan tai tietämättömyyttään. Kookkaat marginatat painavat melkoisesti, ja pudotessaan vahingoittuvat usein vakavasti. Mikäli kotilo on tarpeen siirtää kun se kiipeää terraarion seinässä tai katossa, sitä ei saa ikinä repiä kuoresta. Sormien avulla koitetaan varovasti saada eläin vetäytymään mahdollisimman paljon kuoreensa, jonka jälkeen yksi sormista ujutetaan eläimen ja lasin väliin.


    HANKINTA

    Kiinnostuitko? Onko sydämessäsi ja kodissasi paikka yhdelle (jos toisellekin) limaporsaalle? Kun olet ottanut selvää eri lajeista (joita on useita, ja valinta saattaa olla vaikeaa - tee se siis huolella) ja vakuuttunut haluavasi tietyn lajin, etsi siitä kaikki tieto minkä löydät. Mikäli löydät saman lajin harrastajia, kannattaa myös ottaa heihin yhteyttä mikäli jokin mietityttää. 
    Kun taustatyö on tehty, ota selvää mistä voit hankkia kaipaamasi kotilon/kotilot. Suomessa kasvattajia on vähän, mutta yleisimpiä lajeja (A. marginatoista ainakin var. ovumeita) löytyy myynnistä silloin tällöin. Suosittelen kääntymään kasvattajan puoleen, mikäli se suinkin vain on mahdollista!
    Toinen vaihtoehto on ostaa ulkomaiselta kasvattajalta tai eläinkaupasta, johon saa usein myös tilattua lajeja joita kukaan ei sillä hetkellä kasvata Suomessa. Otathan kuitenkin huomioon, että kotimaiselta kasvattajalta saat todennäköisimmin terveen eläimen jolla on taustat tiedossa. Ulkomailta tai eläinkaupan kautta ostaessasi saatat saada luonnosta pyydetyn yksilön. Jos sukua ei ole tiedossa, on myös mahdollista että kotilon vanhemmat (jopa pitkällä aikavälillä) ovat läheistä sukua keskenään, joka pahimmassa tapauksessa lyhentää merkittävästi kotilon elinikää ja vaikuttaa kokoon.





    Oma A. marginata-kasvatusprojektini

    Ensimmäisen A. marginatan saatuani rakastuin lajiin täysin. Kyseessä oli nuori albiino ovum. Pian sen jälkeen myin pois muut kotiloni ja päätin keskittyä tähän lajiin. Ryhdyin oitis etsimään yksilölleni kumppania, jotta voisin tulevaisuudessa aloittaa albiinojen ovumeiden kasvatuksen. Lähes tarkalleen 3 vuotta kului, ja löysin viimein puolison ensimmäiselle albiinolle ovumilleni.
    Nyt odotan kuumeisesti, että tuo keskenkasvuinen tulokas saavuttaisi sukukypsyyden ja kasvatus voisi viimein alkaa. Odotan poikasia aikaisintaan kesäksi 2017, mutta saattaa mennä jopa vuodella eteenpäin ennen kuin pienokaisia siunaantuu.

    Mikäli olet kiinnostunut, voit ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin!



    perjantai 16. syyskuuta 2016

    Limicolaria martensiana


    Limicolaria martensiana


    ALKUPERÄ JA ELINYMPÄRISTÖ LUONNOSSA

    L. martensianat kuuluvat trooppiseen maakotilosukuun nimeltä Limicolaria. Sukuun kuuluu 17 eri lajia ja jokunen alalaji. Ne ovat kotoisin eri puolilta Afrikkaa. Tämä kyseinen L. martensiana esiintyy luonnossa lähellä päiväntasaajaa - Keniassa, Tanzaniassa ja Ugandassa. 
    Kotiloiden elinympäristön olosuhteet ovat lämpimät ja melko kosteat. Lämpötilanvaihtelut ovat pieniä martensianoiden elinalueilla; vuoden korkeimpien lämpötilojen keskiarvo on n. 24-28 astetta ja alimpien lämpötilojen keskiarvo n. 16-18 astetta. Afrikan suurin järvi, Viktorianjärvi, kostuttaa L. martensianoiden elinympäristöä joka olisi muutoin huomattavasti kuivempi. Korkealla sijaitsevat tasangot ja vuoristot taas aiheuttavat viileämmän ilmaston kuin monissa muissa päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevilla alueilla vallitsee.
    Luonnossa martensianat lisääntyvät ympäri vuoden, mutta sadekautena lisääntymisessä on selvä piikki. Jos olosuhteet muuttuvat liian kuiviksi, martensianat vaipuvat horrokseen.


    ULKONÄKÖ JA KOKO

    Vaalearaitainen L. martensiana
    Martensianoiden koko vaihtelee paljon elinympäristön mukaan. Niiden on havaittu olevan suurimpia alueilla joiden maaperä on hyvin kalkkipitoista. Uskoakseni aikuisten kuori on keskimäärin n. 5cm pitkä.
    Kuoren väritys vaihtelee myös runsaasti eri populaatioiden ja yksilöidenkin välillä. Kuviointi voi olla tummaa tai vaaleaa, sitä voi olla paljon tai vähän. Yleistä kuitenkin on että kuori on pohjaväriltään vaalea ruskea tai beige ja sitä peittää kauttaaltaan aina vain hienommiksi juoviksi hajoavat raidat joita on tasaisesti koko kuoren mitalta.
    Kuten muidenkin Limicolaria-kotiloiden, myös martensianoiden kuori on pitkänomainen ja päästä pyöreähkö, toisin kuin esim. Achatina-suvun kotiloilla.

    Itse eläimen, eli jalan väri on vaaleanrusehtava, beige tai keltaiseen vivahtava, ja siinä saattaa olla aavistuksen pohjaväriä tummempia tai vaaleampia raitoja.

    Raidaton L. martensiana

    RUOKAVALIO

    Näiden kotiloiden elinympäristö luonnossa on kasvustoltaan vaihtelevaa, joten ne ovat todennäköisesti sopeutuneet syömään melko monipuolisesti erilaisia kasveja. Netistä tietoa tästä lajista löytyy vähän eikä näitä ole ainakaan toistaiseksi kovinkaan paljoa lemmikkimarkkinoilla. Käsitykseni mukaan kyseinen laji syö pääasiassa tummanvihreitä kasvinosia, eikä juurikaan hedelmiä. Lajia on myös kuvailtu huomattavasti nirsommaksi kuin esimerkiksi akaattikotiloa.
    Jatkuvasti saatavilla olevan kasviperäisen ravinnon lisäksi kotiloille on tarjottava kalkinlähde, joksi käy hyvin seepiansuomu.


    ASUMUS
    KUVA TULOSSA

    Keskikokoisena maakotilona L. martensiana ei vaadi kovinkaan kummoista tilaa. N. 30 litrainen terraario tai muovilaatikko käy hyvin 1-3 aikuiselle yksilölle. Keskenkasvuiset kannattaa sijoittaa reilusti pienempään asumukseen, jotta pikkuiset löytävät helposti ruuan ja kalkin.
    Pohjapinta-ala on korkeutta tärkeämpää, mutta laji tykkää myös kaivautua (pohjamateriaalia on hyvä laittaa runsaasti, ainakin yhtä paljon kuin kotilon kuoren pituus on) ja se saattaa myös kiipeillä mahdollisuuden saadessaan.
    Asumuksen koon ohella tärkein ominaisuus on ilmanvaihto. Puutteellinen ilmanvaihto aiheuttaa pohjamateriaalin ja ruuantähteiden nopean homehtumisen, joka sairastuttaa kotilon. Myös ei-toivotut alivuokralaiset saattavat iskeä huonosti ilmastoituun asumukseen. Kotilon asumus ei kuitenkaan saa olla niin hyvin ilmastoitu, ettei ilmankosteutta saada pysymään halutuissa lukemissa. Keskenkasvuisille martensianoille käy hyvin eri kokoiset Faunarium- tai Geo-boxit, kunhan niiden kansia tuunaa hieman. Itse teippaan osan kattoritilästä umpeen ulkopuolelta, jotta teipistä ei ole vaaraa kotilolle ja näin kosteus ei pääse karkaamaan turhan nopeasti.


    POHJAMATERIAALI

    Hyvä perusta pohjamateriaalille on lannoittamaton turve. Sekaan voi laittaa mielen mukaan lannoittamatonta multaa, sammalta tai erilaisia hakkeita/karikkeita. Pohjamateriaali pidetään aavistuksen kosteana ympäri vuoden. Sumutus kerran päivässä tai parin päivän välein riittää, kunhan pohjamateriaali on saatu sopivan kosteaksi asumuksen perustuksen yhteydessä. Liian kuivassa ympäristössä kotilot vaipuvat horrokseen ja kuolevat ennen pitkää. Horrostavan kotilon tunnistaa kalkkiläpästä jonka se kehittää kuorensa suuaukon peitoksi kuivuutta vastaan. 


    SISUSTUS

    Koska kotilot eivät juuri välitä miltä asumus näyttää eivätkä ne välttämättä tarvitse mitään pohjamateriaalia kummempaa piilopaikakseen, saa sisustaessa käyttää luovuutta. Tärkeintä kuitenkin on pitää asumus kotiloille turvallisena. Mitään kovaa ei ole suositeltavaa laittaa kotiloiden asumukseen, sillä niiden päälle tipahtaessaan kuoret voivat haljeta jopa kohtalokkaasti.
    Erilaisilla keinotekoisilla kasveilla saa asumukseen luonnollisen ilmeen. Niiden lisäksi voi käyttää esim. lehtipuiden oksia, pehmeämuovisia kukkaruukkuja tai muita astioita. Eläviä kasveja ei kannata laittaa koristeeksi kotiloille, sillä ne päätyvät todennäköisesti hyvin pian ruokalistalle. 
    Ainoat pakolliset tarvikkeet kotilon asumuksessa on vesiastia (esim. muovinen kivijäljitelmäkuppi) ja kalkinlähde. Jonkinlainen ruokakuppi on myös hyvä olla, itse käytän muovirasioiden kansia. Ne ovat pehmeitä, tasaisia (kotilon on helppo mennä syömään) ja helppoja puhdistaa.


    KOSTEUS, LÄMPÖTILA JA VALAISTUS

    Luonnonvaraiset martensianat asuvat järvien ympäristössä, alueilla jotka olisivat hyvin kuivia ilman vedenlähteitä. Vankeudessa asumuksen suhteellinen ilmankosteus tulisi olla n. 70%. 
    Huoneenlämpötilasta riippuen L. martensianat saattavat tarvita lisälämmitystä. Päivisin terraarion lämpötila saisi pysytellä n. 23-26 asteessa, öisin se saa tippua reilusti alle 20 asteen. Mikäli huone jossa kotiloiden asumus sijaitsee, on viileä, voi lämmityksen hoitaa laittamalla asumuksen alle pienen (esim. 8W) lämpömaton yhteen kulmaan, tai käyttämällä pienitehoista lämpölamppua. Lämpimälläkään alueella ei lämpötila saisi nousta yli 30 asteen.

    Erillistä valaistusta kotilot eivät tarvitse. Vuorokausirytmi on hyvä luoda jonkinlaisella valaistuksella, mutta siihen riittää normaalisti luonnonvalo ja asunnon muu valaistus. Mikäli valaisinta haluaa käyttää, kannattaa huomioida sen mahdollisesti aiheuttama lisälämpö (esim. loisteputkivalaisimet).


    KÄSITTELY JA MUUT HOITOTOIMENPITEET

    Kotiloita ei tarvitse käsitellä muutoin kuin asumuksen suursiivouksen yhteydessä tai jos epäilee jonkin olevan vialla. Ihmisen iholla on erilaisia rasvoja ja suoloja, jotka ärsyttävät kotilon herkkää ihoa, kaikenmaailman kemikaaleista puhumattakaan.
    Jos kotiloa käsitellään, tulee se suorittaa aina kostein käsin. Tarvittaessa käsiä kastellaan välillä (esim. kuvauksen yhteydessä, kun kotilo on pidemmän tovin kädessä). Kädet pestään huolella ennen ja jälkeen käsittelyn. Kotiloa ei ikinä saa nostaa kuoresta, jos se on liimautuneena tiukasti johonkin. Tämä saattaa pahimmassa tapauksessa repiä kuoren irti itse eläimestä! Jos kotilo täytyy saada irti esim. terraarion seinästä, kannattaa sitä varovasti tuuppia jotta se menisi mahdollisimman paljon kuoreensa, ja sitten sujauttaa sormenpää eläimen ja seinän väliin, koko ajan toisella kädellä (tai muilla sormilla) kuoresta tukien.

    Ylimääräistä käsittelyä on aina hyvä välttää, sillä kotilot ei ole sylieläimiä eikä ne nauti rapsutuksista. Toisinaan näkee myös ihmisten "ulkoiluttavan" kotiloitaan, mikä ei ole sekään eläimen edun mukaista. Kotiloiden on paras olla omassa asumuksessaan, jonne on luotu sen luontaista elinympäristöä jäljittelevät olosuhteet.


    HANKINTA

    Limicolariat on kotimaillaan melko yleinen näky, mutta niitä ei ole vielä lemmikkimarkkinoilla kovinkaan suuria määriä. Viime vuosina niiden suosio lemmikkinä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta esim. Suomessa ei näitä ole vielä kovinkaan paljoa. Uskon että hiljalleen suomalaisetkin rakastuvat lajiin ja näiden suosio kasvaa siinä määrin, että jonkun ajan päästä limicolariat ovat yksiä suosituimpia lemmikkikotilolajeja.

    Toistaiseksi en ole nähnyt lajia myynnissä Suomessa kertaakaan, mutta ulkomailta näitä löytyy myynnistä melko runsaasti kun tietää mistä hakee. Iso osa myytävistä on vielä WC (wild captured = luonnosta pyydetty) yksilöitä, mutta lajin yleistyttyä myynnissä näkyy toivottavasti yhä enemmän CB (captive breed) yksilöitä.

    Jos ihastuit lajiin ja mielit saada itsellesi sellaisen, selvitä ensiksi mistä, millä aikataululla ja millaisin kustannuksin saisit kotilosi hankittua. Kannattaa varmistaa kokeneemmilta harrastajilta myyjän/kasvattajan luotettavuus ja pyytää tarvittaessa apua ulkomaantuontien kanssa. 
    Mikäli itse tykästyn kovasti lajiin, saatan hankkia muutaman jalostuseläimen lisää ja luoda Suomeen oman L. martensiana-kannan joista yhä useampi voi sitten saada itselleen kauniin ja helppohoitoisen lemmikin.




    torstai 4. elokuuta 2016

    A lifetime with animals

    Toivepostaus


    Minä vesirokossa, Kukka kainalossa. Syyskuu 2003


    Elämäni eläimet.

    Vuorossa postaus jota on toivottu pariinkin otteeseen. Aion siis kertoa hiukan omista kokemuksistani ja kasvustani eläinten seurassa, aina lapsuudesta tähän päivään asti. Kaivelin arkistojen kätköistä muutamia "huippulaatuisia" valokuvatodisteita eläinystävistäni! Koittakaa saada selvää :)


    Minähän se siinä, kummitädin doggin kanssa. Vuosi lienee jotain -95
    Äitini on ollut hyvin eläinrakas ihan pienestä asti, joka saattaa olla yksi syy vahvaan eläinrakkauteeni. Meillä on ollut kotona lähestulkoon aina jotain eläimiä. Pääasiassa koiria ja jyrsijöitä, joskus myös kissoja, kaloja, matelijoita, frettejä ja chinchillakin. Lähipiriistä on löytynyt myös hevosia, erilaisia jyrsijöitä, maakilpikonnia, lintuja sekä isompia kotieläimiä, joihin olen päässyt tutustumaan.
    Opin jo lapsena rakastamaan eläimiä perheenjäseninä ja halusin oppia niistä aina uutta. Kaikki eläinlajit kiinnostivat ja perhetuttujen luona vierailin mielelläni ainoastaan jos perheestä löytyi eläimiä. Hevoset, koirat, jyrsijät, matelijat sekä sammakkoeläimet ovat aina olleet suurimpia suosikkejani. 

    Moni on kysynyt, että mikä oli ensimmäinen oma lemmikkini. Inhottaa vastata; en muista. Uskon kyllä muistavani jokaisen minulla olleen eläimen, mutten muista mikä lapsuusvuosieni lemmikeistä oli ensimmäinen ja mikä toinen..






    Alla kerron hieman sekä perheemme yhteisistä, että ihka "omista" lemmikeistä joiden kanssa olen päässyt jakamaan osan elämästäni.

    Bambi, 2000

    Bambi maaliskuussa 2011
     Bambi-koira tuli meille kaiketi 99-00 vuosien vaihteessa ennen kuin menin kouluun, ja se eli äitini rinnalla lähestulkoon 13 vuoden ikään asti, joka on ihan kiitettävä ikä greyhoundeilla. Bambi oli vielä ikäisekseen erittäin hyvässä kunnossa. Lopetukseen päädyttiin tapaturman takia katkenneen varpaan vuoksi, leikkaus olisi ollut suuri riski niin vanhalle koiralla.

    Bambi oli lempeä ja viisas lauman alfanarttu, joka pärjäsi nuorena hyvin myös radalla. Olisikohan ollut vuosi 2003 kun neiti oli Suomen nopein narttu! Kennelnimi "Nothing at all" ei kyllä kuvannut tätä koiraa, ei sitten pätkän vertaa! Mummeli oli myös älykäs, rakastava ja ihmisilleen uskollinen. Ehdottomasti yksi hienoimmista koirista joihin olen päässyt tutustumaan!


    Bambi ja Kukka, 2003
    Kukka ja Bambi, helmikuu 2010



    Tästä kuvasta käy ilmi todella mainiosti Kukan hassu
    luonne! Hugon Martti-syyrialaista piti tuijottaa silmät
    ja nenä kierossa! :D
    Kukka-grey liittyi perheeseemme 2003 vuoden alussa. Kukka oli vain kuukautta vanhempi kuin pikkuveljeni Hugo, ja yhdessä kasvanut koiranpentu ja vauva olivat hyvät ystävykset; söivät toinen toistensa leluja ja ihmettelivät toinen toisiansa. Kukka oli aina perheen musta lammas, se outo höhlä joka ei tuntunut ymmärtävän kuusta eikä maasta. Se ei paljoa komennoista piitannut ja oli kovakalloinen kuin mikä! Intoa ja puhtia siinä olisi riittänyt radallakin, mutta eipä raukan fysiikka antanut myöden kilpailla. Tämä hassu neiti oli raisu leikkiessään toisten eläinten kanssa ja piti usein samalla hassua ääntä, joka muistutti merileijonan haukuntaa. Pienten lasten kanssa Kukka oli aina hyvin hellävarainen ja rauhallinen, vaikka koiran yleinen olemus olikin riehakas ja energinen. "Greenpark Lady" siirtyi vihreämmille niityille vajaa 11-vuoden iässä. Kukan (ja Mikin) jälkeen perheeseemme liittyi toviksi Lilo-niminen greyhound narttu, joka muutti sittemmin uuteen, kisaavaan kotiin kotiväen erottua.



    Kukka, 2003

    Kukka, maaliskuussa 2011



    Tiikeri nuorena poikana :)
     Tiikeri-kissa muutti meille Bambin tulon jälkeen, ennen Kukkaa. Pieni oranssinpunainen kollipentu nimettiin alkuun Karviseksi, mutta Tiikeri eli Tikru tai Tikke tuntui enemmän sille sopivalta nimeltä. Pojalla on erittäin hienot, isot käpälät joita komistaa ylimääräiset peukalovarpaat! Luonteeltaan hyvin maatiaismainen, rauhallinen jöllykkä joka viihtyy sylissä silloin tällöin. Tikke-tiikeri muutti uuteen kotiin tuttavaperheeseemme pian sen jälkeen kun Hugo syntyi ja Kukka muutti taloon. Katti elää edelleen onnellisena samassa perheessä ja pääsen näkemään sitä silloin tällöin.

    Tikru astianpesukoneessa, mummola-reissulla


















     Ei kuvaa. Yksi ensimmäisistä omista lemmikeistäni oli Viiru niminen kesyrotta. Viiru sekä sisarensa Tuhnu (älkää naurako, äiti sen nimesi!) muuttivat meille eläinkaupasta. Muistelen olleeni n. 7-vuotias tuolloin. Rottia oli ollut meillä ennenkin, mutta en niitä juuri päässyt käsittelemään nuoren ikäni takia. Kuten rotat ovat vielä tänäkin päivänä, ne olivat jo silloin todella spesiaaleja eläimiä minulle. Ikävä kyllä emme voineet kauaa niiden seurasta nauttia, sillä äitini tuli pahasti allergiseksi ja jouduimme tytöistä luopumaan. 



    Äitini kääpiöpinseri Jekku ja Pippuri-rotta. Vuosi oli kai -98?


     Kodinvaihtajina meille tullut kani + marsu-parivaljakko taisi olla samoihin aikoihin (ei kuitenkaan ihan samaan aikaan) rottien kanssa. Niistä en valitettavasti muista paljoakaan. Kani oli harmaa, kenties jonkin kääpirodun ja leijonaharjaksen risteytys. Nimeltään se saattoi olla Pupu Tupuna. Marsu oli teddy, ruskea (kenties agouti) ja entiseltä nimeltään se taisi olla tullessaan Nasu, mutta muistelen nimenneeni sen uudelleen Pörröksi. Molemmat olivat mukavia sylilemmikkejä, mutta kannan edelleen huonoa omatuntoa siitä ettei meillä ollut riittävästi tietoa niiden pidosta, liittyen yhdessä asuttamiseen. Ajassa ei voi palata taaksepäin, enkä saisi syyttää itseäni menneistä. Asia kuitenkin vaivaa minua edelleen.

     Mikki-koira tuli meille 2003. Mikki oli ensimmäinen oma koirani, maailman ihanin greyhound uros. Poika oli jotain todella erityistä, enkä taatusti unohda sitä koskaan! Mikki, alias kovan onnen ritari oli hyvä ystävä joka suojeli painajaisilta ja teki minut ylpeäksi kerta toisensa jälkeen. Se rakasti ihmisiä enemmän kuin mitään muuta, raasu ei piitannut koiraseurasta, vaan odotti aina ihmisiä kotiin. Mikki tykkäsi syödä kaikkea omituista, mm. karviaisia se olisi syönyt vaikka ämpärillisen! Poika oli tosiaan todella epäonninen, sille aina sattui ja tapahtui. Jo nuorena Mikki leikattiin toisen takapolven OCD:n takia (joka ei tietysti ollut onnettomuus, vaan surkeaa tuuria geenilotossa), myöhemmin pieni jäi auton alle ja sai puukostakin silmään (vahingossa tottakai, eikä silmä vaurioitunut pysyvästi). Mikki oli lämmin ja rakasti läheisyyttä. Poika istui aina tyytyväisenä ihmisten syliin paijattavaksi. Ikävöin Mikkiä suunnattoman paljon, vaikka se ei viettänyt kanssani edes kolmea vuotta. Jouduimme luopumaan siitä, koska se ei oikein tullut toimeen alfanartun kanssa. Valitettavasti Mikki-polo ei sopeutunut uuteen kotiin, ja he päättivät lopettaa sen.

    Takapihalla oli kiva makoilla lämpiminä kesäiltoina :)

    Mikin elinaikana sain muitakin lemmikkejä: 

    Tiitu
     Liitu ja Tiitu olivat hiirisisarukset, hieman arat kuten eläinkauppaostokset usein ovat. Tiitu oli ruskea (mahdollisesti "platkusuklaa"), alkuun häijy ja puri minua. Myöhemmin siitä tuli ihan mukava käsitellä, mutta ujo se oli. Tiitu kuoli äkisti, muistaakseni hieman alle vuoden iässä, ja muistan olleeni todella järkyttynyt sen pois lähdöstä. Tiitu-hiiri haudattiin takapihalle, ja tein sille savesta ristin sen haudalla. 

    Vauhdikasta menoa - vääränlaisessa juoksupyörässä!
    Älkää ystävät hyvät koskaan laittako hiirillenne
    pinnallista juoksupyörää!







    ♥ Liitu oli - kuten arvata saattaa - liidunvalkoinen (mahdollisesti lks bew) ja reipas menijä. Se oli siskoaan ehkä hieman rohkeampi, mutta pysytteli mieluusti omissa oloissaan. Liitu-parka joutui viettämään toisen elinvuotensa yksin Tiitun kuoltua, ja olin hieman katkera kun sen sisko meni ja kupsahti ennen aikojaan. 







    Repe, luultavasti vuonna 2006

     Liitun elellessä vanhoja päiviään, sain Repe-marsun. Repekin oli eläinkaupasta peräisin, mutta se oli harvinaisen ystävällinen ja seurallinen. Johtui varmasti suurelta osin siitä, että se eli ilman lajitoveria. Repe oli todennäköisesti risteytys jossa oli reippaasti abessiinialaista, kerrassaan suloinen tapaus jonka väritys sai nauramaan! Agoutin maskin lisäksi sillä oli ruskea takapää, joten näytti ihan siltä kuin se olisi unohtanut pyyhkiä pyllynsä! 

    Repe oli marsumaiseen tapaan utelias, puheliais ja säikky koville äänille tai liikkeille. En yhtään muista, minkä ikäinen Repe oli kun se kuoli, mutta muistan hyvin kuinka se ehti kuolla sillä välin kun yritimme tavoittaa eläinlääkäriä. Nyttemmin epäilen Repen kuolleen pasteurella-bakteeriin jonka se todennäköisesti sai Rumpali-kanilta.










    ♥ Mittelspitzini Tirppa muutti meille loppuvuodesta 2005, eli vielä Mikin ja Repen elinaikana. Tuo pieni lumipallo oli pentueensa pienin ja omaperäisin tyyppi, ja muistan hyvin kuinka kävimme sitä katsomassa kasvattajan, perhetuttumme luona Tarvasjoella. Pennut juoksivat olohuoneessa isossa aitauksessa, ja erotin helposti Tirpan neljästä muusta valkoisesta karvapallosta. Uskomatonta kyllä, Suomen 20. valkoinen mitteli päätyi minun parhaaksi ystäväkseni! Meidän onni, että Tirppa oli värivirheellinen ja purentavikainen..

    Tirppa oli ikuinen pentu, se ei koskaan aikuistunut tai lakannut säheltämästä! Vaikka se oli jo vanha, lähes päivittäin joku vastaantulija luuli sitä pennuksi, ja naureskeli että nuori koira ymmärrettävästi pomppii ja säntäilee. Heh, juu niinhän ne pennut tekee..
    Tirpasta tuli minulle yhä rakkaampi, kun Mikki annettiin pois. Kun pitkäsääri ei ollut vallottamassa sänkyä, Tirppa nukkui vieressäni. "Sen ei sitten anneta nukkua sängyssä!" Äitini sanoi, kun Tirppaa haettiin kotiin. "Antaa nukkua. Ei se siinä kauaa viihdy, kun tulee kuuma." Totesi kasvattaja. Äiti myöntyi, ja kuinka ollakkaan, kummasti se karvakasa vaan tykkäsi nukkua sängyssä ;)


    Sarjakuva jossa Tirppa löytää ystävän peilistä. 2008



    Rumpali ulkotarhassa sateen jälkeen, 2009
    ♥ Tuttavaperheeseemme syntyi kaneille vahinkopoikaset, joista sain yhden itselleni. Rumpali oli poikueen kaunein ja suloisin poikanen, joka jäi pian ainoaaksi muiden kuoltua syystä tai toisesta. Rumbe-pupu muutti meille muistaakseni 2006 tai 2007. Kanimaiseen tapaan Rumpali ei ollut mikään sylivauva, mutta verrattain rohkea ja seurallinen se oli aina. Pidin todella paljon pojan hauskasta kuvioinnista, ja suunnittelin pitkään että täytätän sen hyllyyni kunhan jänöstä aika jättää. Toisin kuitenkin kävi, sillä Rumpali kuoli tapaturmaisesti eikä sen ruumis ollut täyttökelpoinen. Puputtaja haudattiin äitini tontille Mynämäelle.


    Rumpali, 2008

    ♥ Vuosina 2007-2008 elämäni mullistui monella tapaa. Siirryin yläasteelle, masennukseni
     puhkesi ja muutimme ensin Naantalin sisällä ja sitten Mynämäkeen. Maalle, vieraalle paikkakunnalle muutto oli paitsi vaikeaa, se toi myös uusia mahdollisuuksia.
    Huhtikuussa 2008 pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja sain kolme omaa rottaa vielä asuessamme Naantalissa. Tytöistä yksi oli nimeltään Ratazana's Apumeisseli, kaksi muuta saattoivat olla rekisterissä Önskan ja Mustang. Määrä kasvoi pikkuhiljaa Mynämäkeen muuton jälkeen ja pääsin myös kasvattamaan muutamia poikueita. Äitini allergian vuoksi rotat asuivat eri rakennuksessa. Tilaa oli siis normaalia enemmän, kun sain valloittaa tilavan huoneen ainoastaan rottien käyttöön.

    Meisseli, ehkä maailman ihanaluonteisin rotta.
    Kaipaan niin suunnattomasti!

    Kun masennukseni oli pahimmillaan, vietin kuukausia suljetulla osastolla. Rotat jäivät vakavasti allergisen äitini hoiviin, joka tarkoitti sitä että hän vain ruokki rotat ja huolehti että vettä on saatavilla. Kun pääsin sairaalasta viikonlopuksi kotiin, siivosin häkit ja hoivasin lemmikkejäni minkä ehdin. Pihapiirissämme asuneet villirotat liikkuivat rottalassa ja kävivät varastamassa ruokaa kesyiltä lajitovereilta. Näin ollen kaikki rottani, yhtä yksin asuvaa naarasta lukuunottamatta sairastuivat. 20 rottaa lopetettiin ja jäljelle jäänyt, luonnevikainen Maikki lahjoitettiin tuttavalle loppuelämän kotiin. Olin pitkään poissa tolaltani rotat menetettyäni, mutta etenkin jälkeen päin ajateltuna se oli vain hyvä asia. En olisi millään saanut hoidettua kaikkia terveeksi, ja poissa oloni takia ne eivät saaneet riittävästi asianmukaista huolenpitoa.

    Myöhemmin lastenkodissa asuessani sain luvan hankkia jonkin häkkieläimen. Haimme siis tutulta kasvattajalta 3 eläkekotia etsinyttä naarasta, jotka saivat nimikseen Venla, Ronja ja Milja. Venla muistutti hiukan Meisseliä - sekä ulkonäöltään että luonteeltaan. Ronja oli ärsyttävä pieni tuholainen ja Milja oli hiukan arka neiti. Rotat toivat hurjasti sisältöä ahdistavaan lastenkodin ilmapiiriin, ja olen hyvin kiitollinen että sain mahdollisuuden pitää niitä!

    Meisselin ensimmäinen poikue: Vasara ja Naula!
    Naulasta tuli vanhempiensa tapaan yksi lellikeistäni.

    Vasaran ja Naulan isä, MacGyver eli Mäcci entisen
    omistajansa olkapäällä. Herra tuli vanhemmiten sokeaksi,
    mutta oli uskomattoman upea eläin siitä huolimatta!
    Kiltti, hellä ja seurallinen, ikävä on kova.


    ♥ Mutkan kautta meille päätyi komea Kyösti-kukko, eli tuttavien kesken Köpi. Kyösti asui entisessä kodissaan yksin pienessä häkissä ja se oli todella arka, raasu meni ihan paniikkiin kun menin katsomaan sitä sen häkkiin. Mutta kun Kyösti tuotiin meille ja menin istumaan sen häkin ovelle, kuinka ollakkaan; herra tuli syliini ja nukahti silityksiini! Siitä asti se oli rohkea ja seurallinen, köpötteli pihalla meidän kaksijalkaisten perässä. Sisällekkin sillä oli lupa tulla, ainakin jos satoi. Kukko istui tuolin selkänojalla ja kuivatteli takkatulen edessä märkiä sulkiaan. Voi pojat, olisittepa nähneet!
    Suruksemme Kyösti oli sairas jo tultuaan, eikä lääkehoito tuottanut tulosta. Tuotantoeläimiä harvemmin hoidetaan kuntoon - sairaat yksilöt vain lopetetaan. Kyösti armahdettiin ikiuneen hoitoyritysten epäonnistuttua ja nyt kaveri nukkuu äitini pihamaalla, monen muun elikon rinnalla.



    Sisu meille kotiutuessaan, 16.12.2008

    ♥ Sisu-fretti, josta olen tännekkin kirjoittanut oman postauksensa, saapui meille joulukuussa 2008. Riiviöllä oli ikää n. 4kk ja raasu oli säälittävän pieni! Sisusta tuli hyvät ystävät Tirpan kanssa, ja parivaljakko leikki aina yhdessä. Ne painivat, hippastelivat ja leikkivät piilosta. Niillä kahdella oli aivan erityinen suhde, täytyy sanoa. Vaikka leikki oli raisua ja joskus piti mennä väliinkin, ne myös nukkuivat yhdessä - kylkikyljessä ja kiehnäsivät toisiaan vasten. Sisu oli aivan erityinen eläin sekin, melko säälittävä kömpelöine jalkoineen ja möllöttävine silmineen. Monet kerrat tuli naurettua sen toilailuille ja monet kerrat menetin myös hermoni sen kepposten takia. Alla hyvin kehnolaatuinen video, jonka olen ottanut tammikuussa 2009.




    Pummi talvella 2009
    ♥ Koska pihapiirissä asuvat rotat ja hiiret tekivät jatkuvasti tuhojaan äitini tontin rakennuksissa, hankimme kaksi kissaa pitämään tuholaiset kurissa. Timon ja Pumba olivat komeat kissaveljekset, jotka muuttivat meille kesällä 2009. Äitini halusi poikueen pitkäkarvaisen kollin, ja minä halusin sen, jolla oli suloisin naama ja kauneimmat sukat etutassuissa. Niin äiti sai Timonin ja minä Pumban. Pumba, leikkisämmin Pummi oli valtavan seurallinen ja se kiintyi minuun vahvasti. Tapasin rämpiä metsikössä kissat mukanani; Pummi hätääntyi jos katosin puskan taakse, eikä se enää nähnyt minua. Istuimme usein yhdessä kalliolla katsellen auringonlaskua. Se jos joku tiesi, milloin lohdutus oli tarpeen!


    Pumba (vas.) ja Timon (oik.) osasivat ottaa rennosti!

    Pummi ja Timpeli 6kk ikäisinä.

    Timon veljensä haudalla.

    Valitettavasti vapaudella on hintansa. Pumba jäi auton alle 5.6.2010, eli päivänä jolloin pääsin peruskoulusta ja kesäloma alkoi. Muut juhlivat koulun päättymistä, ja minä itkin kotona kissaani. Menetys oli valtava, vaikka Pummi ehti elää ystäväni vain vuoden verran. Pumba haudattiin Rumpalin ja Kyöstin viereen, Timon-veljen läsnäollessa. Yksin jäänyt Timpeli oli hämmentynyt pitkän aikaa, kun ei löytänytkään veljeään. 

    Kului tuskin vuotta, kun Timon katosi jäljettömiin. Pitkään Timpeliä kaivattiin kotiin, odoteltiin ja toivottiin että se vielä jolkottelisi pihalla vastaan ja pyrkisi sisälle syömään..



    Zazu alias Löllö, ikää n. 7vko.
     Jo samana kesänä Timonin katoamisen jälkeen saimme uudet kissaveljekset; Zazun ja Simban. Pojat olivat todella nuoria tullessaan, mutta meidän onneksemme sitä ei huomannut niiden käytöksestä. Valitsin Zazun tuttavalle syntyneestä pentueesta, mutta koska se kärsi vatsavaivoista pentuna, äiti päätti ottaa Simban meille. Myöhemmin äiti yllätti minut, kun kävimme hakemassa myös Zazun kotiin. Sen vatsavaivat olivat helpottaneet ja sain kun sainkin suosikkipentuni itselleni! Jonkin ajan kuluttua äiti luovutti Simban uuteen kotiin; perheeseen, jolta muistaakseni oli juuri kuollut oma kissa. Perhe rakastui Simbaan täysin, ja poika sai hyvän kodin. Zazu, tutummin Löllö, jäi yksinään toimittamaan hiirikissan virkaa äitini tontille.
    Koska olin huolissani Löllön terveydestä ja henkikullasta, kaappasin kissan mukaani kaupunkiin. Löllö elää yhä kahden muun kissani kanssa tyytyväisesti sisätiloissa, ja ulkoilee vain turvallisessa ulkotarhassa äitini luona.

    Simban ja Zazun painihetki


    ♥ Lisää kuvia Käärmeet-sivulta!
    Femma-viljakäärmeen, joka oli ensimmäinen oma matelijani, sain lahjaksi äidiltäni syksyllä 2009. Itselläni ei ollut juurikaan kokemusta käärmeistä, mutta onneksi äitini osasi opastaa minut alkuun. Femma oli ja on edelleen aivan huippueläin, mitä parhain yksilö ensimmäiseksi käärmeeksi! Se on luonteeltaan säyseä ja ruoka maistuu aina. Lisäksi se on hirmuisen kaunis - lavender on edelleen suosikkimuunnokseni viljakäärmeillä! Ainoa miinuspuoli Femmassa on ollut alusta asti huonot nahanluonnit, jotka ei tosin vaikuta käärmeen elämään - lähinnä se vain työllistää minua kun joudun tarkistamaan sen tarkasti irtoamattoman nahan varalta aina luonnin jälkeen.

    ♥ Kesällä 2013 hankin ensimmäiset akvaarioasukkini, aksolotlit Hymyn ja Hellusen. Axoista tuli nopeasti erittäin tärkeitä minulle, niin yksilöinä kuin lajinakin. Valitettavasti en vain tullut toimeen akvaarion huoltamisen kanssa, ja salamanteri-ystävieni parhaaksi päätin luovuttaa ne uuteen kotiin, jossa pojat asuvat yhä onnellisesti ja hyvinvoivina. Axoista lisää Muut-sivulla, josta löydät myös linkin hoito-ohjeeseen!

    ♥ Viimeisten kolmen vuoden aikana eläimistöni on muuttunut paljon. Tulijoita ja menijöitä on ollut melkoisesti, niin sateenkaarisillalle siirtyneitä kuin sijaiskotilaisia ja nykyisiäkin perheenjäseniä. En häpeäkseni muista varmastikaan luetella kaikkia, etenkään järjestyksessä, mutta seuraavia lajeja on tullut omistettua pysyvästi tai väliaikaisesti vuodesta 2013 nykyhetkeen:

    - kesyrottia (kaksi eri naaraslaumaa vuonna 2013 ja 2015)
    - kesyhiiriä (kasvatus alkoi vuonna 2013 ja jatkuu yhä)
    - rukoilijasirkka (Tenodera aridifolia sinensis, 2014->)
    - kotiloita (Archachatina marginata var ovum 2013-> ja Achatina fulica, 2013-2014)
    - tarantulia (Grammostola rosea, Bracypelma smithi ja Tapinauchenius gigas, 2016->)
    - kaneja (rescue-toimintaa 2015-> ja lihakanikasvatusta 2016->)
    - hiekkaskinkki (sijaiskodissa 2014->)
    - silmäskinkkejä (rescuena 2014->)
    - tuliskinkki (2015->)
    - leopardigekkoja (2014->)
    - tokeegekko (2016->)
    - madagascarin päivägekko (2016->)
    - harjasgekko (2014->)
    - viljakäärmeitä (2009->, 2013->, 2015-> ja sijaiskotilaiset 2016->)
    - kuningasboa (2015->)
    - kissoja (Ruttu ja Minttu 2013->)
    - koiria (Veera 2014-> ja Keiju 2016->)
    - gerbiilejä (2014)
    - syyrianhamstereita (2015 ja 2016->)
    - kääpiöhamstereita (2015-2016)
    - unikeko (2016->)
    - sokerioravia (2016->)
    - kanoja (2016->)
    - ankkoja (2016->)




    Olikohan siinä kaikki.. Pää lyö tyhjää kun yrittää muistella ihan lapsuuteen asti kaikkia rakkaita lemmikkejä, jotka on ollut tukena monenlaisissa elämäntilanteissa. Päivittelen tätä postausta myöhemmin jos olen unohtanut jotain välistä. Tulevia kultamussukoita en enää tähän postaukseen päivitä.

    Tiivistelmänä vielä: Eläimiä on ollut elämässäni paljon. Siis lukemattomia, jos puhutaan yksilöistä. Hiiriäkin olen saattanut maailmaan karkeasti arvioituna lähemmäs 200 poikuetta. Voisin väittää, että joka ikinen yksilö on vaikuttanut kehitykseeni eläintenhoitajana ja -omistajana jollain tavalla. Omieni lisäksi todella monella perheeni, ystävieni ja tuntemattomienkin ihmisten eläimillä on ollut suuri rooli elämässäni. Etenkin hevosten kohdalla elämässäni on ollut monta todella merkittävää yksilöä, joita en unohda varmasti ikinä.
    Menee tunteelliseksi vuodattamiseksi, mutta ei se mitään. Elämäni eläinten kanssa on opettanut minulle suunnattoman paljon erilaisia asioita. Harva pystyy ymmärtämään, mitä se oikeasti tarkoittaa. Moni vain järkyttyy eläinten määrästä ja hämmästelee sitä, miten kukaan voi ehtiäjaksaakyetä hoitamaan niin monia yhtäaikaisesti, tai miten pystyy ottamaan ja luopumaan tärkeistä eläinyksilöistä. Vain toinen yhtä hullu ja intohimoinen eläinharrastajasielu voi ymmärtää mitä elämäni eläinten kanssa todellisuudessa on. Yritän kertoa siitä mahdollisimman kuvailevasti, vaikka tiedän ettei moni tule ikinä käsittämään - edes pieneltä osalta.


    Tässä tämä tältä erää. Kuten sanottu, täydentelen tätä jos olen unohtanut jotain.