What could be better, what could be worse?

Ajattelin ottaa tehtäväkseni käsitellä aihetta, joka on viime vuosina (ja etenkin viime kuukausina) ollut hyvinkin vahvasti pinnalla. Olen pitkään miettinyt pienen pääni sisällä, että mitä mieltä oikein olen asiasta. Onko tämä hyvä, vai huono asia.
Ensin tuli ahdistus, viha, suru ja menettämisen pelko. Sen jälkeen mukaan mahtui aavistus ymmärrystä, jonka jälkeen olin pitkään vain hämmentynyt. Asia jäi muhimaan päähäni, ja nyt luulen olevani valmis avaamaan mielipiteitäni.

Joku ehkä jo arvasikin; aion kirjoittaa eläinsuojelulain uudistuksesta ja nk. "positiivilistasta".



Jostain syystä koko uudistus on jäänyt minulta huomaamatta siihen asti, kunnes vääntö eksoottisista eläimistä alkoi todenteolla. Joka tuutti uutisoi eksoottisista eläimistä, niiden hyvistä puolista tai siitä kuinka väärää niiden pitäminen on.
Tämä asia ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu, sillä eläinsuojelulakia on lähdetty uudistamaan jo syyskuussa 2012, jolloin ehdotusta uudesta eläinsuojelulaista lähdettiin tekemään tietyn työryhmän voimin.

Keskustelua aiheesta on käyty kiivaasti monella foorumilla, eri yhteisöissä ja eri harrastajaryhmien kesken. Tietysti eksoottisten eläinten harrastajat ovat varpaillaan, sillä tulevaisuus on epävarma. Tuleeko se oma suosikkilaji nyt kielletyksi, pitääkö toimia lakia vastaan jos haluaa jatkaa rakkaan harrastuksen parissa?



SEYn positiivilistan kriteereinä on/olisi seuraavat seikat (lainattu suoraan SEYn sivuilta):

• voidaanko eläimen hyvinvointi toteuttaa riittävän korkeatasoisesti kyseessä olevassa käyttötarkoituksessa tai pitomuodossa
• onko eläimen hyvinvoinnin edellytyksistä olemassa riittävästi tietoa
• onko eläimen terveydenhoidosta olemassa riittävästi tietoa
• onko eläimelle saatavilla riittävästi asiantuntevaa hoitoa
• onko eläin mahdollista lopettaa aiheuttamatta sille kärsimystä
• onko eläin vieraslajiuhka Suomen luonnolle
• onko eläin vaarallinen ihmisille tai muille eläimille esimerkiksi myrkyllisyyden, aggressiivisuuden tai lajille tyypillisten sairauksien kantamisen osalta.

Tässä hiukan pohdintaa positiivilistasta ja eläinsuojelulain uudistuksesta:

- eksoottisten eläinten harrastaja, Atte Santala: https://www.youtube.com/watch?v=-GNgg7FfDEQ

- Ylen haastattelussa vieraina liiton puheenjohtaja Jarmo Tuutti, eläinlääkäri Johanna Raulio ja Jarkko Leppänen: http://areena.yle.fi/tv/2212977

Kuten videoista huomaa, huoli on suuri. Huoli on myös aiheellinen, sillä positiivilista tulisi olemaan hyvin mielivaltainen: Kenellä riittää resurssit käydä läpi kaikki tällä hetkellä Suomessa lemmikkinä pidetyt eläinlajit? Edes kissojen, koirien, hamstereiden, kanien jne kohdalla eläinsuojelulaki ei toteudu. Valvonta on olematonta, ja etenkin jyrsijöiden kohdalla eläinsuojelulaki on todella puutteellinen. Eläimiä on paljon huonoissa oloissa, eikä tavan ihminen voi tehdä asialle yhtään mitään. Eläinsuojeluilmoitusten tekeminen on ihan tyhjän kanssa (kokemusta on), vaikka eläinten huonot olot ja kärsimys olisi silminnähtävää jopa sellaisen ihmisen toimesta, joka ei eläimiä tunne.

Entäpä kissat? Otetaan ne esimerkiksi. (Muistakaahan, että olen itsekin kissanomistaja!) Ensimmäinen kohta SEYn asettamista kriteereistä. Toteutuuko se? Edes suurimmassa osassa kissatalouksissa? Toinen, kolmas, neljäs ja viides kohta. Tietoa on, mutta kuinka moni ottaa selville, paljonko kissa tarvitsee proteiineja ja rasvoja pysyäkseen hyvässä kunnossa? Kuinka moni syöttää halvinta markettiruokaa, vaikka tietäisi sen olevan 99% täysin sopimatonta kissalle? Moniko ottaa selville kissojen perinnöllisistä sairauksista, tai edes välittää siitä onko kissa terve vai ei? Rohkenen jopa epäillä, että suurin osa suomalaisista kissoista ei saa eläinlääkärin hoitoa tarpeen vaatiessa! Se jos jokin, on todella järkyttävää! Kuinka moni vie kissansa lopetettavaksi, kuinka moni heittää kissansa metsikköön tai antaa kitua kuoliaaksi loukkaannuttuaan tai sairastuttuaan? En tiedä teistä, rakkaat lukijat, mutta itse tiedän valitettavan monta tapausta jälkimmäisestä esimerkistä. Valitettavan monta..

Kuudes kohta. Onko kissa vaaraksi Suomen luonnolle? Luulen että jokainen suomalainen tietää vastauksen, mutta hyvin suuri osa kieltää asian täysin. Suomessa on lemmikkinä yli 2 miljoonaa kissaa, kulkukissojen määrää on vaikea arvioida, mutta niitä on paljon. Jokainen vapaaksi laskettu kissa voi tappaa useita matelijoita, nisäkkäitä ja lintuja päivässä (vaikka se saisi ruokaa isäntäväeltä), ja tämä tekee tietysti ison loven eläinkantoihin. Osa Suomessakin tavattavista, kissojen yleisimmistä saaliseläimistä on suojeltuja ja vähälukuisia. Kissat ovat ajan saatossa tappaneet sukupuuttoon useita lintu-, matelija- ja nisäkäslajeja. Tappavathan kissat toki tuholaisia (mm. hiiriä ja myyriä) jotka ovat varsin suurilukuisina Suomen luonnossa. Harmi ettei kissa ymmärrä, mikä eläimistä on uhanalainen.

Seitsemäs kohta. Kissa on koiran ohella yksi vaarallisimmista lemmikkieläimistä. Myös hevonen ja muut isot kotieläimet aiheuttavat vuosittain vakavia tapaturmia. Esimerkiksi Suomen luonnossa tavattavan kyykäärmeen purema on aiheuttanut yhden ihmisen kuoleman - viimeksi yli 30 vuotta sitten. Lemmikkeinä pidettyjen myrkkykäärmeiden harrastajapiiri on hyvin tiivis, ja myrkyllisiä eläimiä ei luovuteta vääriin käsiin. Tästä asiasta voin laittaa vaikka pääni pantiksi, vaikken kyseiseen "piiriin" kuulukkaan. Taas voidaan miettiä, mikä todella on haitallinen ihmiselle. (Ei muuten oikeasti kuulu eläinsuojelun toimenkuvaan, miettiä ihmisten turvallisuutta ;))

Nyt olen omaltakin osalta kumonnut listan. Kävin läpi hyvin pitkälti samoja asioita, joihin muutkin harrastajat ovat vedonneet, mutta tulipahan julki omakin näkemykseni.

En taa enkä alleviivaa, että kaikki suomalaiset eksoottisten eläinten harrastajat tietävät mitä tekevät. Mätämunia on joka kastissa. Enemmän olen kuitenkin huolissani Suomen rehottavasta villikissaongelmasta, pentutehtailusta ja mm. kanien ylitarjonnasta. Nämä asiat huolestuttavat paljon enemmän kuin se, etteikö suomalaisilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa hoitaa eksoottisia eläimiä. Kuka tahansa, siis kuka tahansa löytää takuuvarmasti kaiken tarvitsemansa tiedon yleisimmistä eläinlajeista, joita on tällä hetkellä Suomenmaalla. Harvinaisimpien lajien kohdalla tietoa on ymmärrettävästi niukemmin, mutta sitäkin on olemassa - kun osaa etsiä. Suomessa on mittava joukko harrastajia, joilla on vuosien ja vuosien kokemus ja paljon tietoa takataskussa. Harrastus on hyvä aloittaa yleisimmistä, helpoimmista lajeista. Kun eksoottiset eläimet on ylipäätään tuttuja ja pääsee mukaan yhteisöön, on helpompi siirtyä vaativampaan lajiin.

Viitseliäisyys, vaivannäkö, omatunto, riittävät resurssit ja rakkaus eläimiä kohtaan on kaikki mitä tarvitaan - eläimen kun eläimen kohdalla.

On valtavan surullista, että kissoja, koiria, kaneja ja esim. viljakäärmeitä jaetaan kuin mainoksia, Suomessakin. Kaikki ihmiset eivät osaa asiaansa, ja kaikki eivät välitä eläinten hyvinvoinnista. Raha puhuu myös elävien olentojen kohdalla, mikä on valitettava tosiasia. Sitä ei kuitenkaan poista se, että kielletään tuhansia matelija-, sammakkoeläin-, selkärangaton-, kala-, lintulajeja ja erikoisempia nisäkkäitä. Tämä ei lisää tietoa, tämä ei lisää ihmisten (mm. näiden "tavan" kissa-koira-ihmisten) mielenkiintoa erilaisia eläinlajeja kohtaan, tämä ei auta luomaan positiivisia mielikuvia eikä vähennä turhaa pelkoa. Tämä ei ole hyvä myöskään itse eläimille, joiden hyvinvointia tässä haetaan. Vankeudessa on onnistuttu kasvattamaan hyvällä menestyksellä myös lajeja, jotka ovat nyttemmin luonnosta sukupuuttoon kuolleita. Kun ihmiset eivät osaa pitää huolta ympäristöstään, pitäisikö lajin antaa vain kadota maailmasta? Maailma on surullinen paikka elää, se tarvitsee eläimiä! Elämän monimuotoisuus, valtava kirjo erilaisia eläinlajeja jotka elävät täydellisesti sopeutuneena toinen toistaan erikoisempiin olosuhteisiin.. Ne kaikki tuovat valtavasti hyvää tähän maailmaan! Itse eläinrakkaana persoonana en voisi kuvitella elämää ilman eläimiä. Pidän myös eläimistä, joita en tunne nimeltä, joita en ole koskaan nähnyt silmästä silmään tai jotka asuvat toisella puolella maailmaa. Pidän eläimistä jotka ovat jo kuolleet sukupuuttoon metsästyksen, vieraslajien, saasteiden, maanviljelyn tai ihmisasutuksen vuoksi.

Arvostan elämää. Se on myös yksi perusteluni, miksi eksoottisten eläinten pitäminen vankeudessa on hyvä asia. Se takaa elämän, jota ei olisi ihmisen takia ja nyt myös ilman ihmistä.

Lisäksi haluan mainita, että jos nyt kielletään suuri osa eksoottisista eläimistä, se ei tarkoita että ihmiset noudattaisivat uutta lakia. Ei hyvä asia, ei tietenkään, mutta mielestäni yhtä väärin on riistää useille ihmisille rakas harrastus. Eläimiä pidettäisiin ja kasvatettaisiin laittomasti, eivätkä ne saisi tarpeen vaatiessa eläinlääkärin apua. Ulkomailla tämä onkin jo nähty: ainakin Belgiassa ja Norjassa on käytössä positiivilista, Hollannissa sellainen lienee vireillä. Kuinka kävikään?

"Salakuljetus tulisi lisääntymään merkittävästi kieltolistojen myötä. Lakkauttiko alkoholin kieltolaki alkoholin juonnin? Ei, koska ihmiset eivät pitäneet lakia oikeudenmukaisena. 

Norjassa matelijat ovat olleet pitkään kiellettynä. Tästä huolimatta maasta arvioidaan löytyvän noin 100 000 tällaista eläintä (3). Maassa lopetetaan säännöllisesti suuria määriä jopa terveitä ja hyvin hoidettuja eläimiä, joista monet ovat luonnossa uhanalaisia. On täysin selvää, että jos ihmiset eivät pidä tällaista kieltoa oikeudenmukaisena, sitä ei tulla noudattamaan."

(Lähde: http://papukaijat.wordpress.com/2014/02/22/kieltolaki-ei-ole-ratkaisu-elainten-hyvinvointiongelmiin/ )

Se, mitä Suomen eläinsuojelu tarvitsee, on yksinkertainen sanoa: Lisää tietoa. Eläinlääkärit tarvitsevat parempaa koulutusta, tavalliset kansalaiset tarvitsevat lisää valistusta ja eläinsuojelulakia pitää päivittää - uutta tietoa on valtavasti saatavilla, ja lakiin tulisi saada kirjattua eläimille kohtuullisemmat minimitilat sekä vaatimukset ylläpidon osalta. Tätä päivitystä tarvitsee kipeästi laaja joukko pieneläimiä. Myös kissojen pitoon, lisäännyttämiseen ja myymiseen voisi tulla jokin muutos. En tiedä kuinka se saataisiin aikaan tai onko se edes mahdollista, mutta se olisi todella tarpeen. Jos ainoastaan virallisilla kasvattajilla (tai edes jonkin kasvattajakurssin tms käyneillä) olisi kasvatusoikeus, kissojen heitteillejättö vähenisi runsaasti. 

Tavan maatiaiskissa kuuluu suorastaan Suomen identiteettiin. Kautta aikojen kissa on ollut hiiriä pyytämässä maatiloilla, talleissa ja navetoissa. En lähde keskusteluun sisä-/ulkokissoista, mutta haluan ilmaista huoleni ulkokissojen hyvinvoinnista. Kuinka moni tavallisen maatiaisen omistajista rokottaa, leikkauttaa ja terveystarkastaa kissansa tarvittaessa? Madotukset alkaa olla pikkuhiljaa kunnossa useilla kissoilla, mutta se ei riitä. Kissa on yhtä arvokas eläin kuin vaikka se kotisohvalla röhnöttävä koira, eikö vain? Ethän laskisi sitäkään ulos, liikenteen, myrkkyjen, koiranvihaajien ja petoeläinten armoille? Miksei kissalla ole yhtä suurta arvoa? Miksi se voidaan viskata ovesta ulos ja toivoa, että se palaa huomenna sisälle syömään ja nukkumaan?

Kysynpähän vaan: Miksi kissan elämä ja hyvinvointi on vähemmän arvokasta, vaikka sanot sen olevan rakas lemmikki ja pidät sille parhaana ratkaisuna antaa sen elää ulkona? Jos kissan parhaaksi on elää ulkona, miksi se sekarotuinen Musti sitten joutuu elämään sisällä? Jos tunsit piston sydämessäsi, kehotan hetken miettimään. Sen sijaan että loukkaantuisit ja "tulisit haukutuksi huonoksi omistajaksi", yritä ajatella rakentavasti. Yritä oppia. Sitä me kaikki teemme, päivittäin. Teemme virheitä, ja se on ok. Kunhan niistä vain oppisi jotain..

Pitäkää huoli eläimistänne, oli ne lajia mitä hyvänsä! Jos ei omatunto soimaa siitä, että kissan jättää heitteille (ei yhtäkuin ulkokissa), kanien antaa lisääntyä kuin kanit ja liskon asuttaa kurkkupurkkiin - jossain on jotain pahasti pielessä.

En tarkoittanut tästä saarnaa. En kirjoita raivon vallassa, ketään väheksyen tai kokien ylemmyyttä itsestäni. Olen viimeaikoina saanut palautetta kirjoitusasustani, ja lupaan jatkossa kiinnittää siihen suurempaa huomiota. Teksteistäni tulisi kuultaa läpi intohimo, rakkaus ja hurjan suuri kiinnostus eläimiä kohtaan. Tekstistäni ei pitäisi saada negatiivista kuvaa - en ole aina saarnaamassa enkä tahdo sanoillani satuttaa ketään. Haluan herättää keskustelua, haluan että tekstini jää mieleen ja se opettaa jotain. Toivon että ihmiset avaavat silmänsä näille asioille, ja miettivät sitä itsekseen. Vielä mahtavampaa olisi, jos avaisitte vielä omankin suunne ja toisitte mielipiteenne - asiasta kuin asiasta - esille. Jakakaa tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia. Tukekaa toisianne, älkääkä lynkatko joukolla uusia harrastajia.

Kukaan ei siinä mitään häviä (no, hieman aikaa ja vaivaa ehkä), jos kysyy jotain tai vastaa kysymykseen. Kun tieto liikkuu ja leviää, ihmiset tulevat tietoisemmiksi ja eläinten kaltoinkohtelu vähenee. 

Äitini seropi, Muru

Kiitän, kuittaan ja kumarran. Mukavaa kevään jatkoa kaikille karvaisille, karvattomille, jalallisille ja jalattomille tovereille! ^^






- Mosse

Did you know..

- Toisilleen tutut kissat koskettelevat toisiaan hellästä - eivät ainoastaan haistelun vuoksi, vaan koska kaipaavat
läheisyyttä. Vieraan (ihmisen, kissan tai muun eläimen) kosketus on kissalle luonnotonta ja se tuntuu epämiellyttävältä.

Väittämiä ja faktoja kissoista!

Olen koonnut nämä itse eri lähteistä (mm. Tri Bruce Foglen teoksesta Kissanomistajan käsikirja) ja pidän näitä itse todenmukaisina.




- Kissoilla ei ole solisluita. Tämä takaa äärimmäisen "jousituksen" kissan hypätessä korkealta ja mahdollistaa nopean juoksemisen.

- Kesykissan aivot ovat jopa kolmasosan pienemmät kuin villin sukulaisensa, afrikanvillikissan aivot. Aivojen koko pienenee, kun kissan elämä ihmisen lemmikkinä tarjoaa sille vähemmän aktiviteetteja ja aivotyötä, mitä kissa kokisi luonnossa eläessään. Kissan päästäminen vapaaksi ulos ei ole kuitenkaan hyväksyttävä keino aktivoida kissaa ja täyttää sen luontaisia tarpeita.

- Nuorena leikatut kissat leikkivät
aikuisena enemmän kuin leikkaamattomat,
tai myöhempään leikatut kissat.

- Kissat ovat 100% petoeläimiä - ne syövät siis pelkkää lihaa. Kissat myös pyydystävät ruokansa itse, mikä tekee niistä petoeläimiä. Haaskoihin ne harvemmin kajoavat.

- Kissanaaras voi kantaa usean uroksen jälkeläisiä samaan aikaan. Pennuilla saattaa olla ikäeroa jopa useita päiviä!

- Punaisen ja oranssin värin mahdollistaa geeni, joka on X-kromosomissa. Tämä tarkoittaa sitä, että väritys on sukupuolisidonnainen: kilpikonnan väriset kissat ovat lähes poikkeuksetta naaraita. Harvoin syntyy kilpikonnan värisiä uroksia, ja nekin ovat yleensä steriilejä.

- Kissat eivät näe pilkkopimeässä. Ne näkevät kuitenkin hyvin vähäisessä valaistuksessa - kissat näkevät hämärässä 6 kertaa ihmistä paremmin.

- Flehmen on nimitys kissojen ilmeelle, kun ne haistelevat ilmaa suu
avoinna. Kissa (kuvan tapauksessa tiikeri) avaa suunsa ja kauhoo kielellä
hajua vomeronasaalielimeensä, josta tieto menee suoraan aivoihin.

- Noin puolelle kissojen sairauksista löytyy vastine ihmisten sairauksien joukosta. Näihin kuuluvat mm. autoimmuunisairaudet, epilepsia, syöpä, silmäsairaudet, kuurous, sydän- ja verisuonisairaudet ja luusto-ongelmat.

- Kissan kehräys ei ole aina ilmaus hyvästä olosta. Kissat kehräävät myös stressatessaan tai jopa shokkitilassa. Kehrääminen rauhoittaa kissaa itseään, sekä mahdollisia muita lähettyvillä olevia kissoja.

- Fel D-1 -proteiini on syy kissa-allergialle. Kissojen hilse, sylki ja muut eritteet ovat voimakkaita allergeenejä.

- Kissa nukkuu keskimäärin 16 tuntia vuorokaudesta.

- Syöksähtely ihmisten jalkoihin, pureminen ja raapiminen ovat usein merkki kissakaverin puutteesta. Kesykissat ovat pääasiassa sosiaalisia, ja ne leikkivät koko ikänsä. Jos lajiseuraa ei ole tarjolla, kissa tekee ihmisestä korvikkeen. Hyökkäilyä voi vähentää pitkäjänteisellä koulutuksella, mutta se ei poista kissan tarvetta tulla (kissamaisesti) aktivoiduksi.

- Kaikilla kissanpennuilla on siniset silmät. Vanhetessa silmien väri yleensä muuttuu. Siniset silmät aikuisella (albiinokissalla) ovat yhteydessä hermokuurouteen. Valkoinen, sinisilmäinen kissa voi olla myös kuuleva.

- Ruuan määrä vaikuttaa kissojen sosiaalisuuteen. Kun ruokaa on yllinkyllin, kissat sietävät toisiaan paremmin. Luonnossa kissan on kyettävä elättämään itsensä joten se tarvitsee riittävän suuren reviirin. Kissat saalistavat yksin, toisin kuin esimerkiksi leijonanaaraat.

- Kissat purevat usein pitkän hellittelytuokion jälkeen. Ovatko ne siis arvaamattomia? Ei. Silittely ja ihmisten antamat hellyydenosoitukset eivät ole kissalle luontaisia, ne ovat opittuja ja jalostuksen tuotos. Silitys tuntuu kissasta samalta, kuin kissaemo nuolisi sen turkkia. Se nauttii aikansa huolenpidosta, jonka jälkeen se ilmaisee näykkäisemällä "riittää jo!". Yleensä kissa palaa takaisin "hoivattavaksi" vielä tämän jälkeen.^
Kyseessä voi olla myös nk. "hyväilyaggressio", joka ei ole aivan sama asia.

- Koira maistaa makean, kissa ei. Kissat eivät siis voi olla persoja makealle. 

- Kissojen juoksentelukohtaukset, "hepulivartit" tai "iltavillit" ovat sisäkissojen tapa toteuttaa luontaista saalistuskäyttäytymistään. Ensin ollaan rauhassa, vaanitaan.. Ja sitten syöksytään täydellä vauhdilla pitkin ja poikin! Näitä spurtteja saattaa olla yksi tai useampi kerrallaan, jonka jälkeen kissa rauhoittuu - aivan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.

- Luita voi syöttää kissalle, kunhan ne ovat raakoja! Vastoin yleistä
harhaluuloa, kanan (tai muun linnun) luut eivät ole vaarallisia kissalle.
Broilerin luu on kuitenkin kananluuta parempi vaihtoehto, jos luut haluaa
tarjota kokonaisena. Kannattaa seurata kissan ruokailua; ahneelle ja
hotkimiseen taipuvaiselle kissalle luut voi olla hyvä tarjota murskeena
(jauheliha, jossa on jauhettua luuta mukana). Kypsennetyt luut muuttuvat
koviksi ja ne pirstaloituvat helposti, mikä aiheuttaa melkoisen riskin suolistolle.

- Kissalla todella voi olla yhdeksän elämää. Sinä päätät, montako se niistä elää - ja miten. Kun harkitset kissan hankintaa, muista että se elää parhaillaan yli 20 vuotta! Anna kissalle yksi, onnellinen elämä kanssasi. Älä hanki kissaa, jos tiedät tarjoavasi sille kaikki yhdeksän elämää - kenties eri kodeissa.






- Mosse

Baby boom!

Toivepostaus, osa I

Ajattelin vaihteeksi tekaista pientä postausta koskien meidän hiiriä ja niiden kasvatusta. 

Viime aikoina hiiret ovat kasvattaneet rooliaan meidän perheessä ja elämässä, ja minulle niistä alkaa muodostua todella rakas harrastus. Olen valtavan onnekas, kun puolisoni on myös täysillä mukana jutussa! On hienoa, kun voi kysyä jokaiseen asiaan mielipidettä toiselta, joka todella on kiinnostunut aiheesta. Aina ei tarvitse olla päättämässä kaikkea itse, ja osan vastuusta voi jakaa huoletta jonkun kanssa. Keventää taakkaa huomattavasti, mikä on myös todella hyvä asia.

En voisi kuvitellakaan, että meidän eläinmäärä voisi olla tätä luokkaa, jos Maria ei olisi yhtä kiinnostunut eläimistä ja panostaisi niihin todenteolla. Täytyy myöntää, että yhteistyöstämme huolimatta välillä on hermot ja voimat koetuksella tämän lauman kanssa. Olemme paljon kotona, ja eläimiin menee paljon aikaa, rahaa, tilaa ja voimavaroja. Siitä huolimatta en vaihtaisi elämääni mistään hinnasta. Eläimet eivät ole pelkästään harrastus, vaan ne todella ovat elämäntapa!

H-poikueen pienokaiset, ikää alle 24h

Hiirten kanssa ollaan menossa vauvabuumi-vaiheessa, kuten otsikkokin kertoo. Tämä tarkoittaa sitä, että kohta ollaan helisemässä kahdeksan poikueen kanssa! Aiemmin meillä on ollut samanaikaisesti korkeintaan kaksi poikuetta (tarkoittaa pesäpoikasista aina luovutusikäisiin asti), joten kahdeksan on siihen nähden melkoinen lukema. 

Poikueet tulevat hiukan portautetusti. Pesässä on nyt kolme poikuetta, joilla on ikäeroa 6-30h ja hetkenä minä hyvänsä syntyy kaksi uutta poikuetta. Seuraavat kolme odotetaan syntyväksi tämän viikon sunnuntaina, 20.4. 

Hyvä puoli eri ikäisissä poikasissa on, että ne myös tulevat eri aikaan astumisikään (muutaman päivän ero ei ole merkittävä, mutta positiivinen silti), poikasia ehtii käsitellä paremmin ja osa junnuista pääsee jo isompaan laumaan, kun seuraavat tulevat "junnuasumuksiin" kasvamaan. 

Huonot puolet eri ikäisissä poikasissa taas ovat huonompi yhdisteltävyys pienten poikasten kohdalla, enemmän päiviä muistettavana (naaraiden ja urosten yhdistämispäivä, laskettuaika, synnytyspäivä, poikueen koko, karsitut poikaset, poikasten sukupuolet, silmien väri, muunnos, urosten vierotusikä, luovutusikä, astutusikä, painot pakastamista ajatellen..) ja mamma- sekä junnuasumusten käytön pitkittyminen (=tarkoittaa taas laskemista seuraavia poikueita ajatellen).

Hiiri pieni pyörii.. Eikun?

Olen huomannut, että hiirten kasvattaminen on yhtä matematiikkaa, organisointia ja kirjanpitoa! Tämä on todella kaukana "laitanpa nyt uroksen naaraiden kanssa asumaan"-kasvatusajatuksesta! 

Jatkuvasti saa olla laskemassa jotain. Asumuksen koko, sen maximi (lain mukaan) ja järkevä (oma mielipide) hiirikiintiö sekä asumusten määrä, hiirten ikä, genetiikka, loishäädöt ja lääkeaineiden sekoitussuhteet. Samalla pitäisi pitää kirjaa myös myytävistä hiiristä (elävät + pakasteet) niiden suku, syntymäaika, poikueet, muunnokset jne. Pakasteiden kanssa saa muistella että mitä siellä pakkasessa nyt oli, kuinka monta ja mitä oli menossa kenellekin.

Täytyy sanoa, että tämä on kovempaa työtä kuin moni uskoisi. Mutta itse pidän siitä, pidän todella paljon. Minusta on hauskaa pitää kirjaa hiirulaisista ja niiden "juoksevista asioista", upea seurata niiden kehitystä, käytöstä ja elämänkaarta aina alusta loppuun. On hienoa olla mukana monen pikkuvipeltäjän elämässä, vaikka se tuokin suuren vastuun ja paljon töitä.

Hiiret ovat äärimmäisen kiehtovia pieniä olentoja. Niiden monimuotoisuus on todella uskomaton! Ensinnäkin hiirten genetiikka on tajunnanräjäyttävää (ainakin niin paljon, etten toistaiseksi ole päässyt juurikaan kärryille sen kanssa); muunnoksia väreissä, kuvioissa ja turkinlaaduissa on todella monia! Kun terveys, luonne, hyvä koko ja tyyppi (=rakenne) on kohdillaan, voidaan keskittyä niihin väreihin.
Hiirten luonteissa on myös hirvittävästi eroja, ja käsittelyllä on suuri vaikutus (mielestäni) niiden luonteeseen ihmistä kohtaan jatkossa.

Meiltä lähteneet hiiret on aina kehuttu todella rohkeiksi, sosiaalisiksi ja kesyiksi, mikä tietysti lämmittää mieltäni kasvattajana. On mahtavaa tuoda maailmaan pikkuhiiriä, jotka miellyttävät "asiakasta", kuin itseänikin. Jos ulkonäkö ei aivan hivo silmiä, niin luonne paikkaa senkin puutteen ;)

Big happy family - naaraat totutusterrassa kahden uuden tulokkaan kanssa

Hiirten keskenään käyttämä elekieli, niiden hierarkia, toimintamallit, lempipuuhat ja inhokkiruuat tekevät tästä eläinlajista entistäkin mielenkiintoisemman. Samalla ne ovat yksilöitä; jokainen on erilainen. Ja samalla ne pelaavat täydellisesti yhteen; ne pesevät ja rapsuttavat toisiaan, leikkivät, nukkuvat isossa kasassa lämmittäen toisiaan, hoitavat poikasia yhdessä ja joskus jopa jakavat suurimmat herkkunsa kaverin kanssa!

Meidän kasvatus on edelleen aivan alkutekijöissä, vaikka poikueita on siunaantunut jo niinkin monta kuin 11! Kun oppii jotain, oppii sen, miten paljon on vielä opittavaa. Ja sen olen huomannut hiirten kanssa puuhastellessani: vaikka tietoa olisi niin paljon, ettei päähän meinaa mahtua, sitä ei ole koskaan tarpeeksi. Toisaalta todella lannistava ja turhauttava ajatus, mutta toisaalta.. Mitkä mahdollisuudet! Koskaan ei tarvitse lopettaa ja todeta "olen valmis, mitä nyt tekisin?", sillä uutta tekemistä - oppimista riittää aina! :)

G-poikue 10vrk iässä. Luovutus 21.4. alkaen!

Täytyy sanoa, että olen aivan hiirten viemää! Tämä on alku hienolle kasvatusharrastukselleni, ja vaikka etenemme hitaasti ja varmasti, tulemme vielä saamaan aikaan hiiriä, jotka herättävät ihastusta, arvostusta ja kunnioitusta monissa ihmisissä! 



Pikkuhiiriä on siis tulossa paljon lyhyen ajan sisään, joten kannattaa vilkuilla Myydään: Kesyhiiret-osiota, mikäli hiirulaisen/hiirulaisten ostaminen on mietinnän alla! :)










- Mosse

Mavis & Ciara, two little..

guinea pigs ♥

Nyt kun rottia ei enää ole, vapautui hiirulaan tilaa ja meille jäi aikaa. Marsuja ollaan ihasteltu ja mietitty pidemmän aikaa jo rottien olemassaolon aikaan, mutta koska riittäviä resursseja (enimmäkseen tilan ja ajan puolesta) ei ollut, marsujen hankita lykkääntyi suosiolla. Oli yhteinen päätös, että rottien jälkeen otetaan 2-4 kuikuttajaa. Itselläni on lapsuusvuosilta kokemusta marsuista, mutta siitä huolimatta tietoa tuli päntättyä lisää.
Lauma tulee kasvamaan vielä jossain välissä, kunhan nämä tytöt ovat isompia ja löydämme sopivan/sopivat kaverit neideille.

Meille siis kotiutui eilen illalla, lauantaina 12.4. kaksi marsua PetExpon reissulta. Tytöt ovat rodultaan abessiinialaisia, väreiltään black (Mavis) ja tortoiseshell & white (Ciara). Neidit ovat syntyneet 28.2.2014 eli ovat nyt reilu 6-viikkoisia. Mavis ja Ciara ovat siis hyvin pieniä vielä, lähestulkoon kämmenelle mahtuvia ♥

Tässä Mavis (vas.) ja Ciara vain 6vrk ikäisinä kasvattajan luona :]

Pienokaiset ovat melko arkoja ja selvästi stressaantuneita matkasta. Karvaa irtoaa eikä ruoka oikein maistu, ja uuden kodin tutkiminen rajoittuu vain pienelle alueelle. Sylissä molemmat ovat ihan kauniisti, vaikka marsuja ei ole taidettu käsitellä juuri lainkaan kasvattajan luona. Toistaiseksi Mavis on ollut rohkeampi ja tutkii reippaammin paikkoja. Neiti on myös hyvin puhelias! Ciara puolestaan on hyvin epävarma, eikä uskalla liikkua ilman pientä kannustamista. Marsut eivät enää säiky tavallisia ääniä eivätkä saa hirvittävää slaagia, jos jossain rasahtaa, mikä on tietysti jo hieno edistysaskel :)

Tässä vielä muutama kuva, jonka sain otettua tänään. Huomasimpa jälleen, kuinka mustien eläinten (edustava) kuvaaminen on niin vaikeaa!

Irtokarvaa havaittavissa?

Meevi-vaavi tutkii paikkoja..

.. ja Ciara ujoilee

"Hui järkytys, mikä se sinulla siinä on? Ei kai se vain syö minua?!" 

"Nuuh. Uskaltaisikohan sitä ottaa heinänkorren.."

Pelletit oli tosi jännä juttu! Niitä piti varovasti (ja kiireellä) poimia suuhun, ja sitten tiputtaa takaisin kuppiin,
jos olivat osuakseen.. Niitä oli myös kiva ottaa matkaevääksi tutkimusmatkalle :]

Ciaraa kovin ihmetyttää ja Mavis se vaan syö..

Kaksi karvapalloa. Ciara taitaa olla hiukan pullukampi, jonka voinee kuvastakin havaita :3

Että tälläiset pallerot! Kovin hellyyttäviä marsun alkuja, jotka toivonmukaan rohkaistuvat pian ja alkavat toden teolla uusiksi kavereiksemme :]
Marsujen aitaus on tällä hetkellä paljon pienempi kuin mitä suunnittelimme, mutta se lieneekin vain hyvä asia kun marsut vasta totuttelevat uuteen kotiinsa. Kunhan marsula (& hiirula) saadaan kuntoon, otan uudet kuvat ja laitan tänne!

Tytöille on myös tulossa oma profiili "Jyrsijät"-osioon (ennen Siimahännät), kannattaa käydä vilkaisemassa!

- Mosse

Aksolotli / Axolotl

Aksolotli (Ambystoma mexicanum)

Täysikasvuinen aksolotli. Kuvan on ottanut omistaja Sarah Kotipelto.

ALKUPERÄ JA UHANALAISUUS

Aksolotlit ovat meksikolaisia sammakkoeläimiä ja ne ovat läheistä sukua melko yleiselle, lemmikkinäkin pidettävälle tiikerisalamantereille (Ambystoma tigrinum). Aksolotlit ovat hieno esimerkki neoteniasta, joka tarkoittaa vajaata yksilönkehitystä: niiden ulkoinen kehitys pysähtyy ns. toukkavaiheeseen, eli ne jäävät kiduksilla hengittäviksi vesieläimiksi, joka johtuu niiden syntyperäisen vesistön vähäisestä jodipitoisuudesta. Ne saavuttavat kuitenkin sukukypsyyden ja lisääntyvät tässä vaiheessa. Kuvassa tiikerisalamanteri toukka-asteessa.

Aksolotlien kehitykseen voidaan vaikuttaa keinotekoisesti, jolloin niiden kidukset surkastuvat ja ne kehittyvät keuhkoilla hengittäviksi salamantereiksi. Tällöin niiden hoito on hyvin samanlaista kuin tiikerisalamantereilla. Mutta koska muodonmuutos ei ole luontaista aksolotleille, se lyhentää niiden elinikää huomattavasti. Kuvassa metamorfoosin läpikäynyt aksolotli.

Aksolotlit ovat luonnossa äärimmäisen uhanalaisia, sillä niiden elinalueet Keski-Meksikossa ovat lähes kokonaan hävinneet. Niitä on esiintynyt luonnonvaraisina ainoastaan Xochimilco- ja Chalcojärvissä. Nyt Chalcojärvi on käytännössä kokonaan kadonnut Meksikon kaupungin kasvamisen takia. Lajin luontainen levinneisyys‐alue kattaa enää muutaman kanaalilla toisiinsa kytketyn vuoristojärven. Ilmansaasteet, maanviljelys, järvien kuivatus, vieraslajit ja muut nykypäivän ongelmat vaivaavat aksolotlien esiintymisalueita. Vaikkakin lajin kasvatus terraario-oloissa on onneksi jo vuosia ollut menestyksellistä, on aksolotli mukana uhanalaisten eläinten CITES II‐lajiliitteessä.

ULKONÄKÖ JA KOKO

Todella harvinainen kimeeri aksolotli © Sarah Kotipelto

Axolotleilla on leveä ja litteä pää, silmät ovat pienet ja hieman ulkonevat. Silmien väri vaihtelee eri värimuodoilla. Aksolotleilla ei ole silmäluomia ja niiden silmät ovat herkät valolle. Tästä syystä niiden akvaario on pidettävä hämäränä. 

Iho on sileä, pehmeä, hieman epätasainen ja hyvin herkkä erilaisille kemikaaleille ja teräville reunoille. Niiden ruumiinrakenne on jämäkkä, jalat ovat vahvat ja taipuisat. Alkuperäiseltä väriltään aksolotlit ovat ruskeasävyisiä tai lähes mustia. Nykyään saatavilla on myös jalostettuja värimuotoja: mm. albiino, kupari, leukistinen, kulta ja monenlaisia kirjavia. Aksolotleille ominainen tunnusmerkki on pään molemmin puolin sojottavat, kolmihaaraiset ulkokidukset. Pituutta aikuiselle aksolotlille kertyy noin 20-30cm, yli 40 senttiset ovat harvinaisia. Luonnonvaraiset yksilöt ovat yleensä puolta pienempiä. 

RUOKAVALIO

Kuten muutkin pyrstösammakot, aksolotlit ovat lihansyöjiä. Luonnossa niiden ruokavalio koostuu erilaisista nilviäisistä, hyönteisten toukista sekä äyriäisistä, pääruokana ne syövät järvikalaa. Ne saattavat syödä myös pienikokoisia lajitovereitaan. Aksolotleilla on alkeelliset, hyvin pienet hampaat, jotka on tarkoitettu ainoastaan saaliin kiinni pitämiseen. Ne siis nielevät ateriansa kokonaisena. Jos saalis on liian suuri nieltäväksi, axo luovuttaa ja sylkee sen ulos suustaan. Vastakuoriutuneet poikaset syövät mm. vesikirppuja ja pieniä toukkia, kuten surviaissääsken toukkia (kuvassa yllä). Nuoret yksilöt syövät useammin kuin aikuiset, joita ruokitaan akvaario-oloissa 1-3 kertaa viikossa.

 Kookkaammille aksolotleille maistuu makeanveden kala. Suomessa syötetään järvikaloja esim. kuhaa, ahventa ja haukea, sekä varta vasten aksolotleille suunniteltuja pellettejä (kuvassa alla). Myös erilaisia äyriäisiä, kastematoja ja toukkia voi tarjota vaihteluna. Ruokaa valitessa täytyy tarkistaa ettei se ole liian suurikokoista, rasvapitoista, kovaa tai terävää jotta se ei vahingoita aksolotlia. Suolaisen veden kaloja tai äyriäisiä ei saa tarjota, sillä ne eivät kuulu luonnossakaan aksolotlien ruokavalioon!

Sirkat, jauhomadot tai pienet kotilot eivät kuulu aksolotlien ruokavalioon missään tapauksessa. Ruokavalio on erittäin tärkeä osa kaikkien eläinten hyvinvointia, ja myös axojen oikeaoppinen ruokavalio on elintärkeä!

AKSOLOTLI LEMMIKKINÄ

© Sarah Kotipelto

Vaikka luonnonvaraisia aksolotleja onkin enää hyvin vähän, jos lainkaan; on näistä ”meksikon kävelevistä kaloista” on tullut suosittuja lemmikkejä viime vuosina, etenkin ulkomailla. Erityisesti Saksa, Ranska ja Sveitsi ovat edelläkävijöitä aksolotlien kasvatuksessa. Länsi-Euroopassa aksolotleista tiedetään paljon ja siellä on myös jalostettu uusia värimuotoja. Suomessa kyseisestä lajista tiedetään hyvin vähän, eikä varteenotettavaa tietoa ole juuri lainkaan suomen kielellä. Suomalaisen axoharrastajan onkin oltava erityisen tarkka, mihin tietoon luottaa. Erityisesti axoja myyvillä eläinkauppiailla on paljon väärää tietoa lajista. Aksolotlit ovat sangen sitkeitä ja kestäviä olentoja, ja ne kestävät (ikävä kyllä) vääriä olosuhteita yllättävän pitkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi hyväksyttävää pitää eläintä huonoissa olosuhteissa. Axot ovat pitkäikäisiä eläimiä, mutta valitettavan moni niistä kuolee jo ensimmäisinä vuosinaan väärien olosuhteiden vuoksi. 

AKVAARIO:

Esimerkillisesti sisustettu, kahden aikuisen naaraan 150x50x40cm kokoinen allas. Eläviä kasveja voisi toki olla
enemmänkin. Altaassa on riittävästi piilopaikkoja ja varjoisia alueita, eikä se ole liian avara.
Kalliotaustat näyttävät hienolta mutta tuovat myös suojaa. © Katja Aaltonen

Aksolotlit eivät ole kovinkaan reviiritietoisia joten ne voidaan asuttaa lajiseurassa. Ne viihtyvät siitä huolimatta hyvin yksinäänkin. Jos axoja on akvaariossa useampi, täytyy varmistaa että tilaa on riittävästi – tilanpuute johtaa lähes poikkeuksetta tappeluihin. Kokoero nuorten yksilöiden välillä tulee olla max. 5cm, sillä aksolotlit saattavat olla taipuvaisia kannibalismiin. Täysikasvuisten (+20cm pituiset) välillä voi olla hieman enemmän kokoeroa ilman ongelmia.

Muita lajeja ei pidä laittaa axojen kaveriksi. Useimmat kalat elävät erilaisissa olosuhteissa, niiden uloste on haitaksi axojen herkälle iholle sekä ne nyppivät axojen kiduksia, jotka muistuttavat kalan mielestä matoja tai muuta syötävää. Kalat päätyvät myös helposti ateriaksi, jos vain ovat axon suuhun sopivia. Muitakaan sammakkoeläimiä ei ole syytä laittaa axojen akvaarioon, niiden erilaisten pito-olosuhteiden ja/tai kokoeron vuoksi. 

Jotkut harrastajat pitävät joitain kotilolajeja puhdistamassa akvaariota, mutta niidenkin pito on riski aksolotleille. Ne voivat niellä suuriakin kotiloita, jonka seurauksena ne jäävät jumiin axon suuhun. Jos kotiloa ei saada pian pois aksolotlin suusta, se erittäin todennäköisesti mehehtyy siihen. Kuvassa kotilon niellyt aksolotli, joka ei saanut sitä itse pois suustaan. Kotilo poistettiin pinseteillä, ja axo onneksi toipui täysin muutamissa päivissä.  http://www.caudata.org/cc/articles/Mixing_disasters.shtml

- VESI, VALAISTUS JA SISUSTUS 

Aksolotlit pitävät hämärästä, mutta eläviä kasveja varten
valoa tarvitaan. Akvaarioon on hyvä luoda sekä valoisia
että varjoisia kohtia. © Katja Aalto

Vesi aksolotlien kotijärvessä Meksikossa on hyvin viileää, eikä sen lämpötila nouse juuri koskaan +20 °C asteen yläpuolelle. Talvella veden lämpötila saattaa tippua Xochimilco-järvessä jopa alle +5 °C asteen. Akvaario-oloissa veden tulisi olla +15-20 °C asteista, ideaalilämpötila on +16-18 °C astetta. Tätä viileämmässä vedessä axot lakkaavat syömästä, mutta eivät kuitenkaan vaivu horrokseen. Niiden aineenvaihdunta vain hidastuu. Veden korkea lämpötila puolestaan johtaa axojen sairastumiseen, sillä ne stressaantuvat lämpimässä vedessä. Yli +25° C asteinen vesi on hengenvaarallinen aksolotleille! Kuitenkin jopa hieman liian lämmin vesi on parempi kuin suuret lämpötilanvaihtelut. Jos veden lämpötila vaihtelee useita asteita vuorokauden sisällä, se rasittaa aksolotleja niin paljon että ne saattavat kuolla hyvinkin pian. 

Vettä voi jäähdyttää monin tavoin. Ensinnäkin, akvaario tulee sijoittaa mahdollisimman viileään paikkaan – ei ikinä niin että se on altis suoralle auringonpaisteelle! Lämpötilan nousun lisäksi runsas levänkasvu voi muodostua ongelmaksi. Axojen silmät ovat erittäin herkät kirkkaille valoille – niillä kun ei ole silmäluomia suojelemassa niitä! Valaisin ei ole tarpeen, ellei akvaariossa pidä eläviä kasveja. Silloinkin valaistus on suunniteltava käyttötarkoitukseen sopivaksi: valo ei saa olla liian kirkas eikä se saa lämmittää vettä. Loisteputkivalaisimet ovat todella kirkkaita sekä lämmittävät vettä, joten himmeät, mielellään lämpimän keltaisen sävyiset LED-lamput ovat oiva ratkaisu axo-altaaseen. Vältä etenkin sinertävää valoa.

Akvaarion kirkasta päätyä on varjostettu isolla muovikasvilla.

Koska aksolotlit ovat valonarkoja, ne pitävät hämärästä. Mikäli akvaariossa pidetään valoja tai akvaario sijaitsee paikalla joka on tehokkaasti valaistu - tulee axoille luoda erityisen paljon hämäriä alueita. Piilopaikat ovat hyvin tärkeä osa axojen kotia. Jos asukkaita on useampia, jokaiselle tulee löytyä vähintään yksi oma piilopaikka. Axot kuitenkin suosivat melko avoimia varjopaikkoja, joten piiloiksi kelpaa esim. suuret muoviputket tai puunrunkojäljitelmät joissa on useita kulkuaukkoja. Aukkojen tulee olla niin suuria, että suurinkin axo pääsee vaivattomasti sen läpi.

Akvaariota on helppo hämärtää myös esim. kasveilla (muovisilla tai elävillä) ja luolilla. Axoille voi myös rakentaa itse kivistä luolamuodostelmia, kunhan pitää huolen ettei kivissä ole teräviä reunoja (liuskekivet ovat todella teräviä!) ja ne kiinnitetään toisiinsa akvaariosilikonilla sortumisen estämiseksi.

Jaavansaniainen

Elävät kasvit parantavat vesiarvoja; ne tuottavat happea ja käyttävät nitraattia ravinnokseen. Kasvittoman altaan vettä pitää vaihtaa useammin, kuin akvaarion jossa on runsaasti eläviä kasveja.

Aksolotlien elinolosuhteisiin sopivia kasveja ei ole kovinkaan montaa vaihtoehtoa. Kasvien pitää a) kestää viileää vettä, b) selviytyä vähäisellä määrällä valoa ja ilman erillisiä ravinteita tai lannotteita ja c) kestää axojen rajua käsittelyä. Axo-altaaseen sopii mm. jaavansaniainen (Microsorum pteropus),, keihäslehdet (Anubias-suku), vallisneriat (mm. Vallisneria spiralis) ja "marimopallot" eli pallopartalevä (Aegagropila linnaei).

Hentoja, paljon valoa vaativia ja lämpimän veden kasveja on turha laittaa aksolotlien akvaarioon. Axot ovat kookkaita ja yllättävän vahvoja - ne repivät helposti kasveja ylös hiekasta, ja sitä ei herkemmät kasvit kestä. Moni harrastaja on huomannut axojen pitävän leväpalloista. Ne työntävät niitä ja makailevat niiden päällä.

Pallopartalevä

Koska aksolotlit tykkäävät piileskellä, luolat ja muut piilopaikat on niille tärkeitä. Kun sisustusta ja koriste-esineitä miettii akvaarioon, tulee ottaa huomioon aksolotlien herkkä iho. Jos axo pääsee raapaisemaan itseään johonkin, on haavauma altis sieni-infektiolle.

Myös pohjamateriaalin turvallisuus täytyy ottaa huomioon heti aksolotlia hankkiessa: nämä eläimet saavat pohjamateriaalia helposti suuhunsa syömisen yhteydessä. Altaan pohjalle on parasta laittaa aivan hienoa hiekkaa, jonka raekoko on 0,5-1mm tuntumassa. Jos ja kun axo nielee hiekkaa, se pääsee helposti sen suoliston lävitse.

Moni haaveilee akvaarioonsa komeaa puun juurakkoa. Aksolotlien kanssa ajatus aidosta juurakosta on kuitenkin parempi unohtaa. Aito puu pehmentää vettä, joka ei sovi axoille. Resiinisiä tai muita keinotekoisia puita voi kuitenkin huoletta laittaa akvaarioon. Jos aitoa puuta välttämättä haluaa altaaseen, täytyy vettä kovettaa suhteessa enemmän. Myös kivien kohdalla kannattaa olla tarkkana - kivilajit täytyy tuntea ennen kuin kiviä rupeaa heittelemään akvaarioon. Kalkkipitoiset kivet ovat hyväksi, jos veden kokonaiskovuutta (GH) halutaan nostaa. Aksolotlit arvostavat keskikovaa vettä, joka tarkoittaa että arvojen tulisi olla 10°dGH vaiheilla. 

Kun muistaa jättää kaikki, siis kaikki kemikaalit (saippua ja rasva käsistä, lannoitteet kasveilta, vedenparannusaineet, starttibakteerit ja pesuaineet) pois, pitää veden keskikovana, asuttaa axot vain lajiseuraan, hienolle hiekalle, hämärään ja hiljakseen virtaavaan akvaarioon, axot tulevat  viihtymään mainiosti.

- SUODATUS

Akvaariossa on hyvä käyttää suodatinta, sillä axot sotkevat paljon. Ilman suodatinta vesi täytyy vaihtaa päivittäin ruuasta ja ulosteesta muodostuvien myrkkyjen takia. Tämä ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto axojen kannalta, sillä veteen ei ehdi syntyä hyvälaatuisia bakteereja vaan axo joutuu elämään epävakaassa bakteerikannassa. Ulkosuodatin (kuvassa) on paras suodatintyyppi axojen akvaarioon. Sisäsuodattimet on hankalampi säätää virtaamaan rauhallisesti, ollen kuitenkin riittävän tehokkaita sekä niiden värinä vedessä voi aiheuttaa stressiä ihoaisteiltaan herkille sammakkoeläimille. Myöskään mattosuodattimet eivät toimi toivotulla tavalla axo-altaassa. Suodattimen tulee olla riittävän tehokas - koko akvaarion vesimäärän pitäisi kiertää suodattimen kautta vähintään 3 kertaa tunnin aikana. Tämä tarkoittaa esim. 300 litran akvaarion kohdalla suodatinta, joka kierrättää vettä 900l/h.

Liian korkean lämpötilan jälkeen ehkä yleisin syy axojen stressiin on liian voimakkaasti virtaava vesi. Suodatin on asetettava niin ettei se tee ”koskea” akvaarioon. Virtauksen suuntaaminen akvaarion lasia vasten vähentää vedentulon voimakkuutta, ja näin ollen pienentää stressin mahdollisuutta.

- AKVAARION KOKO

Yhdelle aikuiselle yksilölle altaan pohjamittojen tulee olla vähintään 80cm x 45cm – vettä tulisi olla n. 100 litraa. Aksolotlit viettävät suurimman osan ajastaan altaan pohjassa, joten pohjapinta-ala on korkeutta tärkeämpää. Vettä akvaariossa tulisi olla n. 30cm korkeudelta. Mitä enemmän axoilla on tilaa, sitä todennäköisemmin ne kasvavat ”täyteen mittaansa”, sillä pienessä akvaariossa ne jäävät usein kitukasvuisiksi.
Itse suosittelen reilusti suositeltua minimiä isompaa allasta, jos aksolotleja on vain yksi. Useammalle riittää yksilöä kohden reilusti pienempi tila, kunhan kaikille riittää rauhallisia piilopaikkoja.

SAIRAUDET JA TERVEYSONGELMAT

Vääränlaiset vesiarvot ja stressi aiheuttavat usein iho-ongelmia ja ruokahaluttomuutta. Liian korkea lämpötila, piilopaikkojen puute, kirkas valaistus, veden voimakas virtaus sekä veden likaisuus ovat syitä mitkä saavat axot sairastumaan.

- SIENI-INFEKTIOT

Bakteereista aiheutuneet sienikasvustot eivät varhain hoidettuna johda kuolemaan. Akvaarion vesiarvot on hyvä mitata vähintään kuukausittain. Säännöllinen veden testaus helpottaa axojen hoitoa huomattavasti. Näin mahdollinen veden saastuminen voidaan havaita ajoissa ja siten pystytään turvaamaan axojen laadukkaat elinolosuhteet. 

Jos eläimiä on akvaariossa useampi, ne saattavat satunnaisesti vahingoittaa toisiaan. Etenkin ruokailun yhteydessä "vahinkohaukkailut" ovat todella yleisiä. Aksolotleilla on kyky kasvattaa takaisin menetetty raaja, kidus tai muu ruumiinosa, joten puuttuvasta hännänpäästä ei kannata olla huolissaan. Sienikasvuston varalta axoa on seurailtava ja veden puhtautta on syytä pitää tarkasti silmällä. 

- STRESSI JA ANOREKSIA

Iho-ongelmat kielivät pidempään jatkuneesta
 stressistä ja/tai vääränlaisista vesiarvoista

Stressaantuneen aksolotlin tunnistaa usein helposti, etenkin jos stressiä on ollut pitkään. Ensimmäisinä tuntomerkkeinä on mm. eteenpäin voimakkaasti kaartuvat kidukset ja ruokahaluttomuus. Jos axo on pitkään syömättä, sille saattaa kehittyä ns. anoreksia. Aksolotli siis lakkaa syömästä kokonaan.
Tähän hoitokeinona käytetään lepojaksoa jääkaapissa. Aksolotlin "jääkaapittaminen" on täysin turvallista, kunhan pitää huolen muutamasta asiasta. Veden täytyy pysyä yli +5°C asteessa, vesi tulee vaihtaa päivittäin (bakteerien vuoksi), uuden veden tulee olla seisotettua (väh. 24h), aksolotlin säilytysastia on sopivan kokoinen (axo mahtuu kääntymään ja vettä on sen verran että eläin peittyy kunnolla) ja hyvin jääkaapin valolta suojattu. Kun aksolotlia pidetään jääkaapissa, sen ruumiintoiminnot (mm. ruuansulatus ja aineenvaihdunta) hidastuvat. Tämä voittaa omistajalle aikaa, kun axo ei laihdu silmissä. Eläin saa rauhassa toipua stressistään ja on todennäköisesti valmis syömään hoidon päätyttyä. Axoa ei saa yrittää ruokkia jääkaapituksen aikana, ja ruokinta on aloitettava varovasti pari päivää jääkaapista pois ottamisen jälkeen!

- TURVOTUS JA PAKSUUS

Jos axon vatsan ja/tai pään alue näyttää turvonneelta, on syytä olla huolissaan. Onko eläin voinut niellä jotain sopimatonta? Sorapohjalla eläneet aksolotlit kärsivät hyvin usein hengenvaarallisista suolitukoksista. Jos aksolotli on peräisin eläinkaupasta tai teitämättömältä omistajalta - seuraa sen ensimmäisiä ulosteita. Onko niiden joukossa soraa? Ulostaako aksolotli ylipäätään lainkaan? Ruokintatiheydestä riippuen, aikuiset axot tekevät tarpeensa n. kerran viikossa. Jos eläin on päässyt nielemään esim. isoja koristekiviä, poista kaikki sopimaton akvaariosta pikaisesti ja toivo parasta. 

Pään ja kaulan turvotus voi johtua kurkkuun juuttuneesta ruuasta tai esineestä, jokin elimistössä on pettänyt eikä aineenvaihdunta toimi kunnolla, sisäloisista tai suun alueen infektiosta.

Aksolotlit voivat kärsiä myös ylipainosta. Väärällä ruokavaliolla elävät ja/tai ylensyötetyt axot sairastuvat todennäköisesti herkemmin kuin normaalipainoiset. Liikalihavan eläimen liikkuminen on hankalaa ja eikä elimistö toimi samalla tavalla kuin normaalipainoisen yksilön. Ylipaino lyhentää myös merkittävästi elinikää.
Sopiva ruokavalio sisältää korkeintaan 20% rasvaa. Suomalainen järvikala on hyvin vähärasvaista, ja sitä tarjoillaan suhteessa enemmän kuin täysravintopellettejä. Aikuinen aksolotli ei tarvitse ruokaa useammin kuin 1-3 kertaa viikossa, sen verran mitä se syö yhdellä kertaa. Muista siis harventaa kasvavan axon ruokintakertoja pikkuhiljaa.

Kaunis ja hyvinvoiva aksolotlipariskunta Tampereelta. © Sarah Kotipelto

Autathan tätä suurenmoista lajia selviytymään? Ole ystävällinen ja jaa tietoa eteenpäin. Aksolotlit ovat äärimmäisen uhanalaisia, kenties jopa täysin kadonneita alkuperäisiltä elinsijoiltaan! Nämä hienot eläimet kaipaavat lisää tuntemusta ja ymmärrystä. Suomenkielistä tietoa lajista on todella niukasti, joten uuden harrastajat - perehdyttehän tarkasti ennen axon hankintaa! 
Ja jos mahdollista, suosikaa suomalaisia kasvattajia. Sarah Kotipelto on ollut tähän mennessä ainoa suomalainen pitkänlinjan aksolotlikasvattaja ja hän on onnistunut luomaan Suomeen terveen aksolotlikannan, josta harrastajat saavat nyt kiittää. Sarah on lopettanut kasvattamisen, mutta muutamat harrastajat ovat jatkaneet kasvatustyötä Sarahin kasvateilla. Poikasia on myynnissä vaihtelevasti, otathan selvää tarjonnasta ennen kuin haet eläinkaupasta oman yksilösi.
Kodinvaihtajia on myös melko runsaasti markkinoilla kaiken aikaa. Harkitse siis ihmeessä myös sitä vaihtoehtoa, etenkin jos toinen vaihtoehto on ostaa poikanen eläinkaupasta.
Valitettavasti eläinkauppojen myynnissä olevat aksolotlit tulevat ulkomailta (mm. Ruotsi, Saksa, Alankomaat) tukuista, joissa eläimet elävät kurjissa olosuhteissa. Todistetusti useat eläinkauppataustaiset aksolotlit kuolevat hyvin nuorina - kenties vasta uuteen kotiinsa päästyään. Eläinkauppiaiden tietämys on usein myös täysin alkeellista: monet kaupan eläimet elävät sorapohjalla, ostajia neuvotaan syöttämään mm. sirkkoja, kotiloita, hiiren pinkkejä, jauhomatoja ja naudan tai broilerin sydäntä, kun taas axopelletit kielletään suorilta käsin. Eläinkauppiaiden mukaan axot viihtyvät parhaiten kuolettavissa lämpötiloissa, seuranaan kalaparvi tai pienempiä salamantereita. Vesiarvot viisveisataan ja valojen annetaan pöhöttää täydellä kirkkaudella - ilman tietoakaan varjopaikasta.

Tukekaa asiallista toimintaa, älkääkä luottako ensimmäisenä eläinkauppiaan sanaan! Suomalaiset aksolotliharrastajat tai niistä kiinnostuneet voivat liittyä facebookin aksolotliryhmään. Siellä meitä on osaava ja mukava porukka!

Tämä kirjoitus on oma tiivistelmäni, jota jatkan ja parantelen aina kun löydän uutta tietoa sekä kokemukseni karttuvat.

Lähteinä olen käyttänyt mm. seuraavia sivuja:

http://www.axolotl.org/

http://www.caudata.org/

- Mosse