keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Too young to have pets?


Monet vanhemmat hankkivat lapsilleen lemmikkieläimiä sekä lasten pyynnöstä että ilman. Lemmikin omistaminen voi opettaa paljon - niin hyviä kuin huonojakin asioita. Parhaillaan lapsi oppii kantamaan vastuuta elävän eläimen hoitamisesta, oppii elämän kiertokulun ja sen, että syntyminen ja kuoleminen on osa elämää. Eläimet opettavat myös paljon kärsivällisyyttä ja motoriikkaa: hellävaraisia mutta varmoja otteita, sekä monia muita asioita eläinlajista riippuen. Otollisissa olosuhteissa lapsi oppii paljon tärkeitä asioita sekä saa itselleen tekemistä ja seuraa lemmikistään.

Pahimmassa tapauksessa lapsi oppii vanhemmiltaan välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä eläviä olentoja kohtaan. Jos talouden aikuiset eivät ole sitoutuneita lapselle hankitun lemmikin hoitoon, se jää helposti heitteille, tulee väärin pidetyksi tai jopa kuolee tuskallisesti puutteelliseen ylläpitoon. Aikuiset voivat myös (tahattomasti tai tarkoituksella) opettaa lapsilleen, että eläin on kuin esine jonka voi vaihtaa tai kierrättää jos se ei miellytä tai kiinnosta enää. Lapset oppivat aikuisten esimerkistä, joten jos aikuinen antaa luvan hamsterin hankkimiseen ja suostuu kuukauden päästä myymään sen ja ostamaan tilalle marsun - mitä lapsi oppii? Ei ainakaan vastuuntuntoa!
Itse olen elänyt aina eläinten keskellä, ja ensimmäiset omat lemmikkieläimetkin sain verrattain nuorena. Olen todella kiitollinen siitä, että sain osallistua eläinten hoitoon iästäni huolimatta. Eläimet ovat kasvattaneet minua paljon, ja rakkaus niihin on säilynyt kaikki nämä vuodet. En tiedä missä olisin, ellen olisi voinut toteuttaa itseäni eläinharrastajana lapsuudesta lähtien. Eläinten seura, niiden käyttäytymisen seuraaminen ja lukeminen, asioiden oppiminen ja tiedon kerääminen ovat uskomattoman tärkeitä ja palkitsevia asioita minulle.

Jotkut ovat vahvasti sitä mieltä, että lapsille ei pitäisi antaa lemmikkieläimiä lainkaan vastuulleen. Tähän ovat varmasti vaikuttaneet juuri ne tapaukset, joissa eläimet elävät huonoissa oloissa, puutteellisella hoidolla tai kuolevat tapaturmaisesti lasten käsissä. Jos lemmikki käydään hetken mielijohteesta hakemassa lähimmästä eläinkaupasta ja mukaan ostetaan ne välineet ja tarvikkeet mitä myyjä myy, niin lapsi ei taatusti opi hoitamaan eläintään asianmukaisesti. Vanhempien on opetettava että tietoa eläimestä on haettava ennen sen hankintaa, ja että valinta tehdään eläimen ylläpitoon liittyvien asioiden perusteella. Kania ei voida hankkia sillä perusteella, että se on söpö. On perehdyttävä sen lajinmukaiseen hoitoon ja tilavaatimuksiin. Kun lapsen kanssa tutustutaan eläimen hoitamiseen etukäteen, vältytään pitkälti kyllästymiseltä, "ei tää ollukkaan kiva" tai "toi haisee/sotkee/metelöi liikaa"-ongelmilta joiden takia eläimestä luovuttaisiin.

Väittäisin, että suurin osa vanhemmista miettii eniten rahanmenoa lemmikkiä hankittaessa.
"Ei osteta tuota häkkiä, vaan tämä vähän pienempi."
"Tuo ruoka on hirveän kallista, ostetaan tätä toista."
"Se on vain vähän väsynyt, ei vielä kannata lähteä eläinlääkäriin. Sehän on todella kallista.."

Mitä se opettaa lapselle? Että on ihan ok syöttää eläimelle sateenkaaren väreissä loistavaa nappulaseosta asianmukaisen ruuan sijaan, tai jättää se kärsimään sairaana, sillä eläinlääkärillä käyminen on kallista? Lapsi voi kokea hirvittävää syyllisyyden tunnetta siitä, ettei voi kustantaa lemmikilleen tarpeellisia asioita. Ennemmin tai myöhemmin lapsi oppii, että jokin on mennyt pieleen, ja että eläin on kenties kärsinyt koko elämänsä. 
Jos perhe ottaa elävän eläimen vastuulleen, on lapselle opetettava, että tarpeen vaatiessa jätetään lauantaikarkit ja uusi pleikkaripeli ostamatta, jotta saadaan lemmikille hoitoa jota se tarvitsee. Oli se sitten koiran fysioterapiakäynti tai hamsterin antibioottikuurin hakeminen eläinlääkäristä.



Eläinten hoidon tietämys on parantunut hurjasti vuosien saatossa. Jopa minä nuorena ihmisenä voin sanoa, että "kymmenen vuotta sitten asiat oli paljon huonommin". Ja niin todella oli. Tietämystä ei ollut riittävästi, ja ihmiset luottivat sokeina kehen tahansa jolla oli "vuosien/vuosikymmenten kokemus". Valitettavasti samaa tapahtuu yhä, vaikkakin pienemmissä määrin. Osalle lemmikinomistajista riittää se, että halutaan joku eläin - tuli se itselle tai lapselle - ja eläinkauppias/naapurin "kokenut" Pirkko-Petteri kertoo mitä eläin tarvitsee elääkseen. Hyvinvointia, saati ideaaleja olosuhteita ei välttämättä oteta huomioon lainkaan.

Jos vanhemmat hankkivat lapselleen lemmikin, joka on "vain" hamsteri, "vain" kala tai "vain kotilo", sekin opettaa lapselle ettei kaikki elämä ole arvokasta. Jokainen lemmikkieläin on elävä, tunteva olento - vaikka ne ovatkin kaikki erilaisia. Kala ei tunne kipua samalla tavalla kuin hamsteri tai sinä itse, mutta se tuntee kipua silti. Se voi kärsiä tai olla tuskissaan. Vastuullinen vanhempi opettaa lapselleen, että pienikin eläin ansaitsee hyvää huolenpitoa ja mahdollisuuden kuolla tuskattomasti, kun sen aika on.
Päivittäin tulee vastaan tapauksia, jossa lapsi voivottelee netissä kun vanhemmat ei suostu viemään sairasta marsua eläinlääkäriin tai suostu ostamaan yksinäiselle rotalle lajitoveria. Joka päivä saan lukea, miten aikuiset ihmiset pätevät ettei kultakala tarvitse suositusten mukaista allasta tai että kissa pärjää marketin halvimmalla kuivaruualla. Ikävä kyllä huomaan yhteyden näiden tapausten välillä. Lapsesta, joka on oppinut ettei eläimen hyvinvointi ole tärkeää, kasvaa välinpitämätön aikuinen. 

Takaisin aiheeseen. Milloin lapsi kykenee huolehtimaan omasta lemmikistä? Se on tietysti täysin tapauskohtausta, ja riippuu paljon aikuisten kiinnostuksesta. Jos vanhemmat eivät ole eläinihmisiä, mutta ovat valmiita kantamaan vastuun alaikäisen lapsen lemmikkieläimestä, mikään ei estä hankkimasta lemmikkiä vaikka vuoden ikäiselle lapselle.
Aikuisten tulisi kuitenkin aina muistaa, että vaikka lapsi, ehkä kypsä ikäisekseen, haluaisi oman lemmikin ja lupaisi huolehtia siitä - on aikuinen AINA vastuussa viimekädessä. Elävää eläintä ei voi jättää lapsen harteille. Samalla tulisi myös ottaa huomioon lapsen into ja kiinnostus, sekä tietysti tietotaito. Jos lapsi ei osaa, silloin opetetaan. Ja jos lapsi osaa, silloin ollaan itse avoinna oppimiselle.

Oman kokemukseni mukaan lapset ovat usein taitavampia opettamaan esimerkiksi eläinten käsittelyä, kuin aikuiset. Ottaen tietysti huomioon, että lasta on alkuun opastettu asianmukaisesti. Lapsi ei automaattisesti pelkää että eläin puree tai raapii, ellei joku ole jatkuvasti hokemassa "Varo, se voi purra!" (jota muuten kuulee paljon ei-eläinihmisiltä, oli kyse lajista mistä hyvänsä). Lapsi on utelias ja luonnostaan kiinnostunut, ja haluaa aina oppia uutta. 

Anna siis siihen mahdollisuus. Ja käytä vaikutusvaltaasi hyväksesi: Opeta, neuvo ja ohjeista niitä jotka eivät vielä osaa. Anna esimerkkiä ja rohkaise niitä jotka eivät vielä uskalla.



Leopardigekko / Leopard gecko


Leopardigekko (Eublepharis macularius)

Aikuinen normaali-värityksinen leopardigekkonaaras


ALKUPERÄ JA ELINYMPÄRISTÖ LUONNOSSA


Luonnossa leopardigekkoja elää Pakistanissa, Afganistanissa, Iranissa ja Intiassa. Niiden elinympäristö on kuivaa ja kivistä puoliaavikkoa, aroa tai vuoristoa. Leopardigekot ovat kuitenkin sopeutuvaisia eläimiä, ja niitä voi tavata myös muunlaisissa ympäristöissä.
Suurin osa luonnosta pyydetyistä leopardigekoista tuodaan Pakistanista. Onneksi tätä nykyä leopardigekkoja kerätään huomattavasti vähemmän luonnosta, sillä ne lisääntyvät menestyksekkäästi myös terraario-oloissa.


ULKONÄKÖ JA KOKO

Nuori Mack snow Tremper albino Eclipse het Raptor
- värinen leopardigekko 
Leopardigekot ovat gekkojen heimoon kuuluvia silmäluomellisia liskoja. Yleisvaikutelmaltaan leopardigekko on massiivinen, isopäinen ja pulskahäntäinen. Häntä toimii liskojen "varamahana" jonne ylimääräinen ravinto varastoituu. Paksu häntä kertoo siis hyvin syöneestä liskosta - vaikka liian paksu ei häntäkään saa olla!
Leoskien väritys on yleensä kellertävä mustilla pilkuilla. Vatsa on vaalea. Leopardigekoista on jalostettu lukuisia eri värimuunnoksia, jotka alkavat yleistyä matelijaharrastajien keskuudessa.
Täysikasvuisella leopardigekolla on pituutta n. 18-25cm ja painoa n. 50-100g. Toisin kuin useimmilla gekoilla, leopardigekoilla ei ole varpaissa tarttumalevyjä joiden avulla ne voisivat kiivetä sileitäkin pintoja pitkin. Sen sijaan niillä on kynnet. 
Leopardigekkojen elinikä terraario-olosuhteissa on n. 15 vuotta, mutta yli 20 vuotta ei ole mahdottomuus.


RUOKAVALIO
Sirkan saalistusta © Päivi Lipponen

Leopardigekot ovat hyönteissyöjiä. Luonnossa ne saalistavat mitä tahansa sopivan kokoista, joten suupalaksi saattaa joutua niin pienet liskot kuin jyrsijöiden poikasetkin. Terraario-olosuhteissa ideaali ruokavalio on monipuolinen, mutta koostuu pääasiassa laadukkaasti ravituista sirkoista ja/tai torakoista. Suosituimmat ruokahyönteiset, jauhopukkien toukat eli jauhomadot ovat todella rasvaista ja vähäravinteista ravintoa, eikä niitä voi suositella pääasialliseksi ruokavalioksi. Kesäisin ulkoa voi pyydystää erilaisia ötököitä monipuolistamaan liskon ruokalistaa.
Sen lisäksi että ruokahyönteiset on hyvin ravittuja ja terveellisiä, tarvitsee leopardigekko kalkki- ja vitamiinilisät. Kalkkia pidetään jatkuvasti tarjolla, ja monivitamiinijauhe tarjoillaan ruokahyönteisten päällä.






TERRAARIO

Suurin osa leopardigekkoharrastajista tuntuu suosittelevan todella pieniä asumuksia näille liskoille. Usein kuulee sanottavan, että yhden aikuisen voi hyvin asuttaa esim. 80x40cm pohjaiseen asumukseen. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että terraarion olisi hyvä olla vähintään 100x50cm yhtä aikuista varten. Riittävän tilava ja virikkeellinen terraario aktivoi asukasta ja parantaa sen elämänlaatua huomattavasti.
Toisinaan leopardigekkoja asutetaan yhdessä, mutta itse en missään nimessä suosittele sitä. Leopardigekko on erakkolaji, joka on yhdessä lajitoverin kanssa vain lisääntyäkseen. Tilavassa terraariossa on mahdollista asuttaa kahta tai useampaa naarasta, mikäli ne ovat saman kokoisia ja tulevat toimeen keskenään. Joskus kuitenkin käy niin, että pitkään sopuisasti eläneet liskot tappelevat yllättäen. Pahimmassa tapauksessa yksi tai useampi osapuoli vahingoittuu vakavasti. Puremahaavat ja pudotetut hännät ovat yleisimpiä seurauksia tappeluista.
Koirasta ja naarasta ei koskaan saa asuttaa samaan terraarioon, ellei niitä ole tarkoitus lisäännyttää. Lisäännyttävän henkilön tulisi aina paneutua huolellisesti leopardigekkojen kasvatukseen; niiden terveyteen, genetiikkaan, ja haudontaan. Kasvatukseen käytettävät eläimet valitaan tarkoin, eikä poikueita tule teettää millä tahansa kahdella lemmikkiliskolla.


POHJAMATERIAALI

Suomessa suosituimmaksi pohjamateriaaliksi on muodostunut muovimatto ja/tai kivilaatta. Se on helppo siivota, mutta tärkein syy tähän epäluonnolliseen "pohjamateriaaliratkaisuun" on se, että leoskien pelätään syövän irtainta pohjamateriaalia. Huoleen on ollut syynsä, sillä toisinaan kalsiuminpuutteesta kärsineet lemmikkiliskot ovat syöneet pohjamateriaaliksi laitettua kalkkihiekkaa, joka on tukkinut eläimen suoliston ja on siten aiheuttanut kuolemia. Terve lisko ei kuitenkaan syö pohjamateriaalia siinä määrin, että siitä olisi haittaa. Ruokaeläinten mukana kulkeutuva vähäinen määrä pohjamateriaalia kulkeutuu elimistön läpi siinä missä jätöksetkin.
Silti, hieno hiekka, minkään laatuinen, ei ole lainkaan sopiva valinta leopardigekon asumukseen. Leopardigekko ei ole kotoisin hiekka-aavikoilta, vaan kuivilta kiviaavikoilta ja aroilta, jossa maaperä on kuiva ja kiinteä. Liskon jalat eivät ole sopeutuneet kulkemaan pehmeällä hiekalla, joten sitä ei koskaan tulisi käyttää ainoana pohjamateriaalina.
Luonnollisin valinta terraarion pohjamateriaaliksi on luontaista elinympäristöä jäljittelevä savipohja. Hyvinvarustelluista eläinkaupoista saa ostettua savihiekkaa, josta kostutettuna saa muotoiltua kiinteän pohjan ja vaikkapa luolaston liskolle.
Itse tein oman luonnonmukaisen (myös bioaktiivisen) pohjan leoskilleni savesta, hiekasta ja turpeesta. Lisää projektista voit lukea >täältä<.


SISUSTUS

Neljän naaraan koti © Piia Väänänen
Leogekkojen terraarion tärkeimmät sisustuselementit ovat wetbox (esim. pakasterasia jossa pidetään kosteaa talouspaperia) mikäli terraariossa ei ole osittain kosteaa bioaktiivista pohjaa, vähintään kaksi piilopaikkaa (lämmin ja viileä pääty), runsaasti näkösuojaa, pieni vesiastia sekä kalkkikuppi.
Erilaisia luolia, kivimuodostelmia, korkkikaarnaa, kasveja (eläviä tai tekokasveja) ja matalia tasoja kiipeilyä varten voi halutessa laittaa terraarioon luomaan viihtyvyyttä ja estetiikkaa ihmissilmälle. Leoskin ollessa kömpelö kiipeilijä, sisustuksen turvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Lisko ei saa päästä putoamaan korkealta, esim. taustassa tai oksissa kiipeillessään.


LÄMPÖTILA JA VALAISTUS

Peruslämpötilaksi leopardigekoille riittää huoneenlämpö. Lämpimään päätyyn tulee luoda lämmittelypaikka, jossa lämpötila kohoaa 35-40 °C asteeseen. Leopardigekoille toimivia lämmönlähteitä on lämpölamput tai terraarion alle sijoitettavat lämpömatot/-kaapelit. Tärkeintä on, että lämmönlähde on turvallinen, eikä lisko pääse polttamaan itseään. Pohjalta tuleva lämpö saa kattaa n. 1/3 terraarion pinta-alasta.
Vuorokausirytmiä luomaan riittää asuinhuoneiston normaalit valot, mutta halutessaan terraarion voi valaista esim. loisteputki- tai led-valaisimilla. Valoisa aika riippuu vuodenajasta, ollen +-12 tuntia. Lämmitys on hyvä ajastaa sammumaan yöksi, vähän valojen sammumisen jälkeen.
UV-valo ei ole näille hämäräaktiivisille liskoille välttämätön, joskin sillä voi olla positiivinen vaikutus leopardigekkojen aktiivisuuteen. Albiino-väreillä ei kuitenkaan saa UV-valoa käyttää, sillä albiinoilta puuttuu ihoa suojaava pigmentti! Jos et ole varma liskosi värimuunnoksesta, pyydä neuvoa joltain kokeneemmalta harrastajalta.


KÄYTTÄYTYMINEN

Leoskit eivät ole kovin ketteriä..
© Elina Vornanen
Aloittelijan lajinakin pidetty leopardigekko on usein olemukseltaan säyseä, aktiivinen ja rohkea. Kaikki eivät kuitenkaan mahdu edellämainittuun kategoriaan, vaan kiukkuisiakin yksilöitä esiintyy. Ahdistunut tai itseään puolustava gekko nousee ikään kuin varpailleen, tehden itsensä suuremmaksi. Se voi myös haukkua, "narista" tai yrittää purra.
Leogekot ovat hämäräaktiivisia, eli liskojen puuhia pääsee seurailemaan parhaiten valojen sammuttua. Jotkut pitävät leoskeja laiskoina tai vähän liikkuvina eläiminä, mutta oman kokemukseni mukaan ne käyttävät tilan erittäin hyvin hyödykseen, mikäli sitä niille suodaan. Tila ja aktiviteetit lisäävät liskojen aktiivisuutta, pitävät ne virkeinä ja hyvinvoivina. Ylipainoon taipuvaiset leopardigekot hyötyvät tilasta ja sen mahdollistamasta liikunnasta ennaltaehkäisevässä mielessä.
Päivät gekko viettää usein suojapaikassaan; luolassa, sisustuksen suojissa tai wetboxissa. Valojen sammuttua ne lähtevät liikkeelle. Ne etsivät ruokaa, käyvät juomassa, tutkivat elinympäristöään ja täydentävät kalkkivarastoaan. Nämä ilmeikkäät veijarit tarjoavat hauskoja hetkiä ilta toisensa jälkeen!
Rohkeimmat yksilöt saattavat köllötellä myös päivisin näkyvillä, terraarion paraatipaikoilla. Uteliaina otuksina leoskit seurailevat ulkomaailman puuhia silloin tällöin.
Keväisin lisääntymiskautena ne saattavat olla poikkeuksellisen aktiivisia ja etsiä itselleen kumppania. Täysikasvuiset naaraat (myös ne jotka eivät elä uroksen kanssa) saattavat ruveta kaivelemaan wetboxeja ja terraarion nurkkia - ne etsivät munintapaikkaa. Naaraat voivat munia joka kevät muutamia hedelmöittymättömiä munia. Tästä syystä on erityisen tärkeää pitää huoli siitä, että naaraat saavat riittävästi kalkkia ja vitamiineja! Muninta on todella rankkaa liskolle.


KÄSITTELY

Kuten muutkin matelijat ja terraarioeläimet, myös leopardigekot viihtyvät parhaiten omissa asumuksissaan. Niitä ei pidä käsitellä turhaan. Lisko ei ole koskaan sylilemmikki, vaikka se vaikuttaisikin kesyltä ja uteliaalta. Käsittelyn aikana ihmisen iholta irtoaa joukko rasvoja ja suoloja - ylimääräisistä käsivoiteista tai hajuvesistä puhumattakaan - eivätkä ne ole hyväksi liskon omalle iholle.
Käsittely myös stressaa aina eläintä, ja pidemmän päälle se vaikuttaa sen elinikään ja terveyteen. Leopardigekkojen sanotaan olevan yksi "helpoiten kesyyntyvistä lajeista", mikä pitää paikkaansa. Ne tottuvat nopeasti käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin, mutta siitä huolimatta käsittely on syytä pitää minimissä. Terraarion siivouksen yhteydessä liskon voi siirtää vaikka kuljetusboxiin, ja samalla sen terveydentilan voi tarkistaa päällisin puolin.


NAHANLUONTI


Leoski repimässä vanhaa nahkaa pois takajalasta
© Päivi Lipponen
Leopardigekkojen iho on nystyräistä ja pehmeää, ja lisko hoitaa ihoaan luomalla sen säännöllisesti. Epäonnistuneiden nahanluontien takia nahkaa voi jäädä varpaisiin, jolloin veri lakkaa kiertämästä, varpaiden päät menevät kuolioon ja putoavat pois. Joskus liskoa on siis autettava nahanluonnissa, mikäli se ei saa kaikkea nahkaa itse pois.
Kun huomaat että leoskin kynsien ympärillä on vanhaa nahkaa, on hyvä mennä heti avuksi. Lisko laitetaan astiaan jonka pohjalla on esim. kostea pyyhe tai talouspaperia. Nahka saa pehmetä tunnista muutamaan tuntiin, jonka jälkeen ylimääräinen nahka voidaan nyppiä varovasti pinseteillä pois. Jos gekko ei ole tottunut käsittelyyn tai se on hätäinen, se kannattaa kääriä pienen pyyhkeen sisään niin, että vain operoitava jalka on esillä.



LEOPARDIGEKON HANKITA

Jos olet kiinnostunut leopardigekoista, ensimmäinen tehtäväsi on lukea niistä mahdollisimman paljon. Voit myös kysellä muilta harrastajilta mieleesi juolahtavia kysymyksiä, mutta olethan oma-alotteinen. Kukaan ei voi yhteen lauseeseen tiivistettynä kertoa, millainen lemmikki leopardigekko on.
Kun olet lukenut riittävästi ja uskot että sinulla on resurssit leopardigekon hankintaan, ota yhteyttä kasvattajaan. Myös keskustelupalstan kautta voi kysellä lähistöllä asuvia kasvattajia. 
Muistathan olla vastuullinen, ja ostaa liskon ainoastaan kasvattajalta joka todella panostaa eläintensä hyvinvointiin. Ota selvää miten kasvattaja pitää ja kasvattaa eläimiään. Ympäripyöreät tai lyhyet vastaukset eivät anna hyvää kuvaa kasvattajasta. Vastuullinen kasvattaja kertoo mielellään toimintatavoistaan ja esittelee eläimensä ja niiden tilat mielellään.

Eläinkauppaa en voi suositella, sillä liskojen taustoista ei läheskään aina ole tietoa. Moni eläinkauppa myös pitää leopardigekkoja vääränlaisessa ympäristössä, ja samat - puutteelliset ohjeet annetaan eteenpäin. Pahimmassa tapauksessa ne johtavat eläimen kuolemaan.

Vielä viimeiseksi: Älä kiirehdi. Perehdy huolella, keskustele, katsele kuvia ja kysele kasvattajilta mietityttäviä asioita. Hanki tarvikkeet hyvissä ajoin ennen liskon hakemista!

Leopardigekot ovat mahtavia otuksia, ja voin todellakin suositella niitä, oli kyse ensimmäisestä tai kymmenennestä liskosta!



Myös meille voi esittää kysymyksiä, 
ja paikan päällekkin saa tulla katsomaan liskoja!