Tuliskinkki / Fire skink

Tuliskinkki (Lepidothyris fernandi / ent. Riopa fernandi)

ALKUPERÄ JA ELINYMPÄRISTÖ LUONNOSSA

Tuliskinkit ovat kotoisin Länsi-Afrikasta. Niitä tavataan mm. Sierra Leonessa, Ghanassa, Nigeriassa ja Kongossa. Niiden elinalueilla vallitsee trooppinen ilmasto, eli ne elävät kuumassa ja kosteassa ympäri vuoden. Tunnistettavia vuodenaikoja ei ole, ja lämpötilojen vaihtelut ovat hyvin pieniä.

L. fernandilla on kaksi lähisukulaista: L. hinkeli ja L. striatus, jotka asuvat hieman erilaisilla alueilla. Esimerkiksi L. hinkeliä tavataan enimmäkseen Ugandassa ja Keniassa, eli Itä-Afrikassa. Lajit ovat hyvin samankaltaisia, joten paperittomien tuliskinkkien alkuperä ja tarkka laji voi olla täysin mysteeri.

ULKONÄKÖ JA KOKO

Vaikka tuliskinkit eivät ole läheistä sukua muiden skinkkien kanssa, sen ruumiinrakenne on skinkeille tyypillinen; ruumis on pitkulainen ja lieriömäinen pitkällä vahvalla hännällä, niska on paksu ja jämäkkä, pää on kolmiomainen ja raajat lyhyet. Raajoissa on viisi kynnelistä varvasta, ja ne ovat tärkeä kaivuutyökalu tälle lajille. Tuliskinkeillä on useimmista skinkeistä poiketen valtavan suuret, mantelin muotoiset silmät.

Afrikan tuliskinkki on melko kookas laji; se on yleensä noin 35 senttimetriä pitkä ja rakenteeltaan raskas ja vankka. Koiraat ovat yleensä leveäpäisempiä ja jykevämpiä kuin naaraat.

Väritykseltään tuliskinkit ovat henkeäsalpaavan upeita. Niiden pää ja selkä ovat kauniin kultaiset, jalat mustat ja kyljissä vuorottelee musta, valkoinen ja kirkas punainen. Koiraiden väritys on kirkkaampi kuin naaraiden.

Tuliskinkeistä ei käsittääkseni ole jalostettu erilaisia värimuotoja, sillä niiden kasvatus on muutenkin hyvin pientä, jopa maailmanlaajuisesti.

Vankeudessa kasvatetut yksilöt elävät yleensä 15 tai jopa 20 vuotta, kun taas luonnosta pyydettyjen yksilöiden elinikä voi jäädä puoleen siitä.

RUOKAVALIO

Tuliskinkit ovat hyönteissyöjiä. Niiden ruokavalio koostuu terraario-olosuhteissa monipuolisesti erilaisista hyönteisistä, kuten torakoista, sirkoista, toukista ja hämähäkeistä. Myös perhosia ja pieniä kotiloita voi yrittää tarjota. Satunnaisena vaihteluna (korkeintaan kerran kuukaudessa) aikuiselle tuliskinkille voi antaa yhden hiiren pinkin.
Poikasia syötetään päivittäin tai joka toinen päivä, niin paljon kuin haluavat syödä. Ruokintaa vähennetään liskon kasvaessa, kunnes täysikasvuisena skinkki ruokailee pari-kolme kertaa viikossa ruuan määrästä riippuen. 
Laadukkaan hyönteisravinnon tueksi tuliskinkin on saatava kalkkia ja vitamiinlisää. Lisäravinteiden syöttäminen onnistuu parhaiten kun osan ruokahyönteisistä pölyttää vitamiini-kalkki-seoksessa ennen tarjoilua.

Tuliskinkkiä pidetään arkana lajina, jonka vuoksi niiden ruoka on helpointa tarjoilla lautaselta. Lisko käy syömässä kun sille itselleen sopii eikä sen tarvitse olla kontaktissa ihmisen kanssa. Pinsettiruokinnan hyötynä on puolestaan se, että omistaja tietää tarkalleen paljonko eläin on syönyt ja milloin. Skinkkiä on siis syytä totuttaa pinsetteihin heti alusta asti.
Tarjoa ruoka silloin kun lisko on aktiivisimmillaan, eli hämärään aikaan.

Tuliskinkin terraario, jossa vastaperustettu bioaktiivinen pohja ja nuoret kasvit. Muutama kuukausi kuvan ottamisen jälkeen terraario
oli kasvanut lähes umpeen, ja kasveja sai karsia kuukausittain reilulla kädellä. Asukas viihtyi hyvin tiheässä viidakossa ja teki laajan
tunneliverkoston maaperään.

TERRAARIO

Tuliskinkki on melko kookas, muttei järin aktiivinen laji. Se on raskasrakenteinen ja kömpelö, eli pohjapinta-ala on korkeutta tärkeämpää. Ulkomailla tuliskinkeille suositellaan vähintään n. 80x30cm pohjaista terraariota, mutta mielestäni se on aivan liian pieni tälle lajille! Itse suosittelen esim. 100x50cm pohjaista terraariota. Korkeutta terraariolla olisi hyvä olla vähintään 40cm, jotta pohjamateriaalia saa riittävän paksun kerroksen. Paljon korkeampi sen ei kannata olla, sillä suuren ilmatilan lämmittäminen vaatii tehokkaamman lämmityksen = suurempi sähkönkulutus.
Terraarioksi ei kannata valita mallia jossa on kehno ilmanvaihto (ellei tarkoituksena ole toteuttaa sähköistä ilmanvaihtoa) jottei kostea pohjamateriaali homehdu, eikä myöskään liian avointa mallia jolloin riittävän korkean kosteuden ylläpitäminen on vaikeaa.

POHJAMATERIAALI

Koska tuliskinkki on kotoisin sademetsän pohjalta, on pohjamateriaali yksi tärkeimmistä asioista johon tulee panostaa ennen kun eläintä ryhdytään hankkimaan. Pohjamateriaalin on oltava imukykyistä, jotta se ylläpitää riittävää kosteutta terraariossa. Kaivautuminen ja tunneleiden kaivelu on tuliskinkeille luontaista, joten pohjamateriaalin olisi hyvä olla muotoiltavissa. Turve, kookoskuitu, sammal, hake, lehtikarike ja pieni määrä hiekkaa on toimivia materiaaleja tuliskinkin terraariossa. Näitä yhdistelemällä saa aikaan seoksen joka on luonnollinen, pitää kosteutta ja on mukava kaivella. Pohjamateriaali pidetään jatkuvasti kosteana - mutta ei koskaan märkänä! Sopivan kosteustason saa selville kokeilemalla saako pohjamateriaalia muotoiltua. Nyrkkiin rutistettaessa siitä ei saa valua yhtään vettä.

SISUSTUS

Piilottelevina eläiminä tuliskinkit arvostavat suojaisaa asumusta. Terraariota sisustettaessa on hyvä asettua eläimen asemaan ja miettiä, onko sen näkökulmasta maailma pelottava vai turvallinen. Liian avarassa asumuksessa skinkki ei pahimmassa tapauksessa uskalla liikkua lainkaan, joten sisustukseen on syytä kiinnittää tarkoin huomiota. 1-3 terraarion seinän peittäminen esimerkiksi taustapaperilla on hyvä tapa tuoda suojaisuutta.
Muovi- tai silkkikasveilla terraarioon saa luonnollista ilmettä, väriä ja näkösuojaa liskolle. Eläviä kasveja voi harkita, kun valitsee olosuhteisiin sopivia, kestäviä lajeja. Tunneleita kaivellessaan lisko saattaa repiä ja katkoa kasvien juuria, ja paikkoja tutkiessaan se saattaa kiipeillä kasvien päältä. Näin ollen herkemmät kasvit eivät viihdy.
Maanpäälisiksi piilopaikoiksi sopii esim. kivi- tai puujäljitelmäluolat, korkkikaarna ja puolikkaat kukkaruukut. Piilopaikkoja kannattaa olla useita, vaikka tuliskinkki viettääkin todennäköisesti kaiken aikansa maan alle rakentamissaan tunneleissa.

Raskaita sisusteita (kuten kivet, keraaminen vesiastia tai luola) käytettäessä on otettava huomioon skinkin kaiveluinto. Tarkista, ettei skinkki voi kaivautua raskaiden esineiden alle ja jäädä jumiin. Itse käytän styroks-palasista tehtyjä "jalustoja" tai ylösalaisin käännettyjä kukkaruukkuja painavien vesikuppien tai kivien alla, jolloin eläin ei pääse litistymään painon alle.


LÄMPÖTILA JA KOSTEUS

Koska tuliskinkki on kotoisin hyvin lämpimiltä alueilta, tulee sen terraario pitää tasaisen lämpimänä ympäri vuorokauden. Koko terraarion peruslämpötila tulisi nousta n. 24-26 °C asteeseen, ja lämmittelyalueella asteita saa olla 30-35. Lämpötilojen rajua vaihtelua pitää välttää, mutta yöksi lämpötiloja on hyvä laskea parilla asteella.
Lämpölamppua käytettäessä on otettava huomioon turvallisuus, ja pohjamateriaalin kuivuminen. Lämpölampun alta tarvitsee siis kastella pohjamateriaalia jopa useita kertoja päivässä. Tuliskinkki ei myöskään ole "paistatteleva" laji, joten se ei esim. nouse kiven päälle lämmittelemään syötyään, vaan lämpöä on saatava suojaisassa paikassa ja myös hämärään aikaan. Itse käytän nykyään lämpömattoa, joka auttaa myös ilmankosteuden ylläpitämisessä. Lämpömatto lämmittää terraariota tasaisemmin kuin lämpölamppu, joka lähinnä käristää pohjamateriaalin pintaa.


Ilmankosteuden olisi hyvä pysyä kaiken aikaa 60-70% lukemissa. Liian kuiva aiheuttaa ongelmia nahanluonnin kanssa, ja liian kostea altistaa erilaisille tulehduksille. Sopivalla ilmanvaihdolla varustettu terraario pitää kosteuden halutuissa lukemissa säännöllisillä (päivittäin tai muutaman päivän välein) sumutuksilla sekä pohjamateriaalin reilummalla kastelulla. Elävät kasvit auttavat myös kosteuden ylläpidossa. Omissa sademetsäterraarioissani on ns. salaojitus, jonka takia vettä voi huoletta kaataa jopa yli 5 litraa kerralla terraarioon, ilman että pohjamateriaali on kauttaaltaan läpimärkää. Tällä menetelmällä saadaan aikaan luonnollinen pohja, jossa pinta on kuiva (paitsi "sateella" eli sumutuksella) ja pohjamateriaalin kosteus lisääntyy syvemmälle mentäessä. Sumutuksen tarve riippuu siitä, kuinka märkää pohjamateriaalin pinta on. Pohjamateriaalia on hyvä möyhiä välillä, jottei se pääse kuivumaan tai kastumaan liiaksi.

Tuliskinkki tuntee olonsa turvallisemmaksi hämärässä.

VALAISTUS

Luonnossa tuliskinkit elävät melko pitkälti auringonvalon ulottumattomissa, mutta koska niillä leveysasteilla UV-säteily on voimakasta, suositellaan tuliskinkeille käytettäväksi UVB-valaisinta. UVB-säteily on tärkeää, koska se tuottaa liskon elimistössä elintärkeää D3-vitamiinia. D3-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymistä, eli se huolehtii luustosta sekä vaikuttaa aineenvaihduntaan ja lisääntymiseen.
UVB-valoksi sopii terraarion pituinen loisteputkivalaisin, joka on teholtaan 6%. Valoisa aika on ympäri vuoden n. 12 tuntia. UVB-putki on asennettava niin, että se on riittävän lähellä pohjamateriaalin pintaa eikä säteily esty esim. kattoverkon takia. Lasi estää säteilyn, ja esim. Exo terraarioiden kattoverkko (ohutta seulaverkkoa) estää tarpeellisesta säteilystä noin puolet. Jos valaisinta ei ole mahdollista asentaa terraarion sisäpuolelle, sen voi asentaa myös verkkokaton päälle mikäli valitaan tehokkaampi putki (12%) ja huolehditaan ettei etäisyys maahan kasva liian suureksi.



KÄYTTÄYTYMINEN JA KÄSITTELY

Muutossa suivaantunut tuliskinkki.
Kumihanska lisäämässä pitoa ja
vaimentamassa puremia.

Useimmat harrastajat kuvailevat tuliskinkkejä aroiksi ja paljon piileskeleviksi. Ne ovat yleensä myös hyvin tempperamenttisia ja puolustautuvat ärhäkästi puremalla. Käsittely on siis hankalaa, ellei jopa mahdotonta ilman että lisko stressaantuu ja joutuu puolustautumaan.
Luulen että tästä johtuen laji ei ole kovin suosittu terraarioeläinharrastajien keskuudessa. Omasta mielestäni laji on kuitenkin niin kiehtova, kaunis ja erikoinen, ettei käsittelyn hankaluus tai arkuus haittaa lainkaan. Kun skinkin pääsee näkemään puuhissaan ilman että se kokee oloaan uhatuksi tai häirityksi, on hetki joka kerta erityistä katseltavaa.
Tuliskinkit ovat hämäräaktiivisia, vaikka ne saattavat joskus liikuskella myös päiväsaikaan. Terraario on hyvä sijoittaa rauhalliselle paikalla, jotta lisko ei häiriinny terraarion ympärillä olevasta hälinästä. Skinkin elämää on parasta jäädä seuraamaan aikaisin aamulla, myöhään illalla tai yöllä, jolloin se on todennäköisimmin liikkeellä. 

Lajitovereiden kanssa toimeen tulemisesta on paljon ristiriitaista tietoa maailmalla, kuten muidenkin skinkkilajien kohdalla. Osa väittää että jopa koiraat tulevat keskenään toimeen, kun taas toiset suosittelevat vain naaras+naaras tai naaras+koiras-pareja. Oma suositukseni on että tuliskinkit asutetaan yksinään, myös siinä tapauksessa kun niitä on tarkoitus lisäännyttää. Kun jälkikasvua toivotaan, koiras laitetaan naaraan terraarioon vierailulle, mutta liskot erotetaan taas ennen naaraan munintaa.
Jatkuvasti yhdessä asuva, lisääntyvä pari on hyvin riskialtis ratkaisu. Naaras stressaantuu koiraan läsnäolosta ja toistuvista paritteluyrityksistä. Naaras rasittuu myös fyysisesti, sillä muninta on erittäin raskas toimenpide. Riskinä on myös monenlaiset munintaongelmat ja jopa naaraan kuolema. Myös naaraspareissa on ongelmansa, joista suurin on lajitoverin stressaaminen. Liskot voivat myös ruveta tappelemaan yllättäen, vaikka olisivat tulleet pitkään toimeen keskenään. 


TULISKINKIN HANKINTA

Kyseinen laji on melko harvinainen Suomessa (omani lisäksi tiedän vain muutamia muita), eikä se ole suosittu maailmallakaan. Tämän vuoksi tuliskinkkien hankinta voi olla haastavaa. Välillä niitä näkee myynnissä eläinkaupoissa, mutta eläinkauppaskinkkien alkuperä voi olla täysin tuntematon. Koskaan ei kannata ottaa eläintä, josta ei tiedetä mistä se on peräisin. Eläinkaupasta ostettaessa on varmistettava ensin, että eläimelle on olemassa alkuperätodistus!
Suomessa ei ole ainuttakaan tuliskinkkikasvattajaa, mutta satunnaisesti yksittäisiä yksilöitä voi tulla myyntiin harrastajilta. Niidenkin alkuperä on monesti kysymysmerkki, mutta kodinvaihtajan ostaminen on parempi vaihtoehto kuin eläinkaupasta paperittoman eläimen ostaminen, jolloin tulee tukeneeksi taustattomien, kenties jopa luonnosta pyydettyjen eläinten kauppaamista.

Ulkomailla tuliskinkkien saatavuus on parempaa, joskin ilmeiseisesti hyvin vaihtelevaa poikassesongin mukaan. Monet suomalaiset harrastajat käyvät useita kertoja vuodessa ulkomailla ja maahantuovat eri matelijoita. Mikäli tämä laji kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti etsiä ulkomainen kasvattaja ja sopia jonkun kanssa maahantuonnista.
Vielä toistaiseksi matelijoiden maahantuominen on helppoa, eikä se vaadi mitään lupia (ellei ole kyse erikoisemmasta, uhanalaisesta tai muuten rajoitetusta lajista). 


Tuliskinkki on ehdottomasti yksi upeimmista liskolajeista. Voin suositella sitä lämpimästi kaikille niistä tosissaan kiinnostuneille. Aikaisemmasta matelijakokemuksesta on varmasti hyötyä, mutta laji sopii mielestäni myös aloittelijalle mikäli eläimen hankintaan on todella perehdytty hyvin ennen sen ostamista.
Suomeksi tietoa tästä lajista on hyvin vähän, ja englanniksi löytyväkin tieto on usein todella ristiriitaista ja arvelluttavaa (esim. tilavaatimusten suhteen), joten lähdekritiikkiä kannattaa käyttää huolella ja keskustella vastuullisten lajinomistajien kanssa.